tiistai 22. joulukuuta 2009

Piparkakkutaloja

Parempi myöhään kuin ei ollenkaan, joten tänään leivoimme piparkakkutalo(j)a. Idean Ada sai eilen, en itsekään ole tainnut koskaan moisia tehdä, joten pyysimme Adan kummitädin eli siskoni auttamaan meitä rakennuspuuhissa.

Hän toi mukanaan muotit taloa varten ja varmuuden vuoksi paistoimme jokaista talon osaa tuplat. Ja kuinkas kävikään, kaikki osat onnistuivat ja pääsivät ehjinä taloihin, joten meillä on nyt 2 taloa.

Talo1:


Talo2:


Eilisen piparkakkutaloidean lisäksi Ada halusi leipoa pikkusiskolleen 1-v kakun. Niinpä sitten kaivoimme kaikkein helpoimman kakkuohjeen ja Adan leivontasetistä löytyi sopiva nallevuoka ja niin sai pikkusisko isosiskon ihan omin pikku kätösin leipoman kakun.



Kakku on leivottu eilen ja koristeltu sekä syöty tänään. Myös koristelu isosiskon käsialaa. Ja kakku maistui päivänsankarille, jonka oikea ja virallinen syntymäpäivä oli siis tänään.



Kakku oli banaanikakku enkä enää muista, mistä ohje löytyi. Samantapaisia taisi löytyä useammastakin paikasta. Helppo ohje, koska ei tarvitsi vatkata mitään vaahdoksi, sekoitus riittää.

Kortti 5-vuotiaalle pojalle

Joulukuussa 5 vuotta täyttäneelle pojalle valmistui tällainen avaruusaiheinen kortti.

Viimeiset joulukortit 2009

Ja viimeinenkin joulukortti valmistui eilen. Nämä menevät naapureille yms. Molemmat leimat, lumiukko ja kuusi, ovat samasta The Snowman leimasinsetistä



Joulukorttirupeama

Tämäkin joulukorttisetti on valmistunut jo useampia viikkoja sitten, mutta nyt vasta sain aikaiseksi lisätä kuvat. Kortit eivät olleet omaan käyttöön vaan aikani kuluksi lupasin askarrella moiset, kun odottelin matskuja ja inspistä omiin kortteihin.

Lintupalloleimasin on inkadinkadon setistä, samoin mistelinoksat. Lehdet embossattu ja marjat liquid pearls:lla. Kortteja tuli reilu parikymmentä.


lauantai 19. joulukuuta 2009

1-vuotissynttärit

Tänään meillä juhlittiin muutama päivä etukäteen 1-vuotiasta. Juhliin leivoin leppäkerttukakun. Pientä kädenvääntöä kävimme Adan kanssa siitä, onko juhlissa leppäkerttu- vai perhoskakku, mutta äidin päätöksellä leppäkerttu vei voiton. Perhonen seikkaili sitten mm. korteissa.



Kakku oli yön yli kostumassa salaattikulhossa, josta sen sitten kumosin tarjoiluvadille. Näin sain leppäkerttuun puolipyreän muodon. 5 munan kakussa täytteenä oli tuorejuustoa, kermaa ja mansikoita vaniljalla maustettuna (+ liivatetta) ja päällinen marsipaanista ja sokerimassasta (musta osuus). Itse koristelu oli aika nopeasti kursittu kokoon, hienompi olisi tietysti tullut, jos olisi malttanut hieman enemmän käyttää aikaa. Mutta ihan tyytyväinen olin nytkin pienistä kauneusvirheistä huolimatta. Ja ilmeisesti kelpasi vieraillekin, kakkua jäi vain pieni pala jäljelle.



Kakun lisäksi tarjolla oli coctailtikkujen itsekokoamismahdollisuus, makaronisalaattia (rusettimakaronia, maissia, kinkkua, maustekurkkua, fetaa, punaista pestoa, majoneesia ja kermaviiliä) sekä piirakoita tuorejuustojen kera. Ja tietenkin keksejä, jotka tekivät katoamistempun lasten pöydässä!





Kortteja

Tämän kortin aineksia pyörittelin kauan. Paperit olivat leikattuina ja kuva koottuna useampia viikkoja, mutta valmista ei meinannut syntyä. Nyt kun oli pakko saada kortti valmiiksi, lisäsin vain pitsin ja timantit, muutoin asettelin valmiina olleet palaset paikoilleen. Tämä siis 1-vuotiskortti Ainille.



Samalla kun otimme joulukorttikuvia, saimme napattua kuvan Ainin 1-vuotiskiitoskorttiin. Kannen koristelin pääosin leimaamalla, myös perhonen leimattu erilliselle kartongille ja siitä leikattu.



perjantai 18. joulukuuta 2009

Kiitokset päiväkotiin

Kiitoslahjat jäivät sitten toimittamatta joulujuhlien yhteydessä, mutta huomenna Adalla on viimeinen päivä ennen joululomaa, joten eiköhän lahjominen onnistu silloinkin. Hetken pähkin, mitä ihmettä keksin, mutta pikkuhiljaa se idea sitten syntyi. Tänä vuonna tarhan tädeille ja sedälle lähti kynttilä, johon olin kiinnittänyt silkkipaperille leimaamani kuvan.



Kynttilät paketoituina (+ vähän suklaata) ja pakettikortit.



Vielä kuvattu niin, että Adan tekemät kortit oli liitetty paketteihin.

Joulukortit 2009



Nyt alkaa kortit olemaan jo perillä, joten julkaisen tämänvuotisen joulukortin täälläkin.

Tarkoituksena oli käyttää vaaleansinistä pohjaa ja Glitter Pot:sta tilaamaani Snowman -leimasinta. Kortteja tarvittiin kuitenkin sen verran reilusti, että vaaleansiniset pohjat loppuivat kesken ja jouduin tekemään osaan korteista taustan itse. Kortin sisällä on perinteinen lasten kuva.


torstai 17. joulukuuta 2009

Nimpparikakkua


Eilen meillä juhlittiin nimppareita ja kakuksi päätyi pakastimesta löytynyt puolikas (valmiiksi täytetty). Päälle Ada valitsi kaupasta viinirypäleitä ja reunalle testasin uutta kukka-tyllaani, jonka kanssa en ihan vielä päässyt sinuiksi. Kakku oli kyllä hyvää, täytteetkin maistuivat paremmalta kuin edellisellä kerralla, taisi olla kostunut riittävästi...

tiistai 15. joulukuuta 2009

1-vuotiskortti 3D-tarrasta

Sain kunnian tehdä 1-vuotiskortin mummin ja ukin puolesta. Korttiin ei ollut muuta toiveita, kuin että käyttisin saamiani 3D-tarroja kortissa. Tällainen siitä sitten tuli.

keskiviikko 9. joulukuuta 2009

Vauvakortti

Tänä iltana ei joulukortit hirveästi edistynyt kun piti tehdä kortti viime yönä syntyneen pienen pojan perheelle. Vaikkakin minulla on ollut vaikeuksia poikien korttien tekemisessä, niin tämä oli mielestäni ihan ok. Onneksi muistin tilata vauvakortteihin tarvittavia 3d-kuvia, koska aiheeseen sopivia leimoja en taida omistaa.

lauantai 5. joulukuuta 2009

Tonnikalatorttu

Vihdoinkin sain tehtyä tonnikalatorttua. Näin ohjeen Huomenta Suomen ruokaosuudessa ja mielestäni paistos kuulosti ja näytti herkulliselta. Oma torttukuvani ei näytä ihan niin herkulliselta kuin alkuperäinen, mutta oli kyllä mielestäni hyvää. Ohje ja alkuperäinen kuva löytyy täältä. Niin joo, enhänmä tietenkään siihen paprikaa laittanut, korvasin sen tomaatilla.



* Pohja:
* 100 g pehmeää voita tai margariinia
* 2 dl vehnäjauhoja
* 1 dl kaurahiutaleita
* 1 tl leivinjauhetta
* Täyte:
* 2 rkl öljyä
* 1 dl hienonnettua purjoa
* 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
* 1 pieni paprika kuutioina
* 1 dl mustia oliiveja viipaleina
* 1 prk tonnikalaa
* suolaa
* mustapippuria
* 1 dl hienonnettua persiljaa
* Kermaviiliseos:
* 2 dl kermaviiliä
* 1 tl suolaa
* 0,5 tl vastajauhettua mustapippuria
* 2 kananmunaa
* 1 dl juustoraastetta
* 1 rkl vehnäjauhoja tai maissijauhoja
* vuoan voiteluun 0,5 rkl voita tai margariinia

Voitele halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka margariinilla.

Laita kulhoon pehmeä rasva. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita kädellä pehmeän rasva kuivien aineiden joukkoon.

Painele taikina voideltuun vuokaan käsillä niin että painelet taikinaa noin kahden senttimetrin verran reunoille. Kasta käsiä välillä kylmässä vedessä niin saat hyvin taikinan levittymään. Laita vuoka kylmään.

Valmista täyte. Kuullota öljyssä purjosipuli, valkosipuli, paprika ja oliivit. Sekoita joukkoon tonnikala ja mausteet.

Sekoita kermaviili, suola ja pippuri, kananmunat, juustoraaste ja vehnäjauhot.

Ota pohja kylmästä ja levitä täyte päälle. Kaada kermaviiliseos piirakan päälle.

Laita uuniin 180 asteiseen uuniin ja paista 40 minuuttia kunnes torttu on kypsä.

Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nauti raikkaan salaatin kera.

Olin jossain nähnyt peltitelineen ja kuullut, että sellaisen voi ostaa mm. Kärkkäiseltä. Kun olimme syyslomalla pohjoisessa, kävin Iin Kärkkäisellä ko. telinetta etsimässä, mutta ei löytynyt. Nyt teline kuitenkin käveli vastaan Clasulla ja nappasin sen mukaani. Kätevä, kun tuota pöytätilaa ei koskaan ole riittävästi.

Nimpparikortti + toinen

Siskoni oli tänään meillä askartelemassa (leimailemassa) omia joulukorttejaan ja samalla valmistui yhteistyössä muutama muukin kortti. Molemmat kortit lähtivät liikkeelle nimpparikortin luonnoksesta, joista toinen valikoitui ja valmistui ajateltuun tarkoitukseen ja toinen jäi odottamaan jotain muuta onnittelunaihetta.

Nimpparikortin pohjana on musta neliökorttipohja (keskusta vinossa) ja käsilaukku on leikattu tilda-arkista.



Ja vielä ilman kohdetta jäänyt onnittelukortti on tehty ruskealle helmiäispohjalle ja kuva aiemmin värittämäni Penny Black:n leimakuva.

perjantai 4. joulukuuta 2009

P*skarteluhaaste #17 - Valkoinen joulukortti

Muutamaan viikkoon en saanut oikein ideaa, että olisin päässyt osallistumaan, mutta nyt mukaan haasteeseen. Tällaisen yksinkertaisen kortin sain rakennettua (vaikka aikaa siihen menikin...), yritin vielä keksiä korttiin lisättävää mutta mikään mitä minulla oli käytettävissäni, ei mielestäni istunut. Ja lopputulema oli ainakin omaan makuuni ihan onnistunut, vaikkakaan tuo ei ihan täysin valkoinen olekaan.

Helmiäiskartonkipohjalle leimattu kuusi on embossattu käyttäen snowflake -kohojauhetta ja kuusen koristeet tehty liquid pearls:lla sekä kimalleliimalla.

Terveiset Oslosta!

Piipahdimme viime viikonloppuna Oslossa tuttaviemme luona. Vaikkei kokoonpanomme ollut kaikkein optimaalisin nähtävyyksien kiertämiselle (lapset 11 kk ja 5 v), saimme kuitenkin käytyä kahdessa museossa, kaupungintalolla, Vigelandin patsaspuistossa, oopperatalossa, joulumarkkinoilla sekä tietysti kiertelimme kaupungilla, jossa näimme mm. kuninkaanlinnan.


Vigelandin patsaspuisto


Viikinkimuseo

Ihan toimettomana en ole kotonakaan ollut, mutta ei ole hirveästi valmista syntynyt viime aikoina. Tai no, yksi satsi joulukortteja joita en vielä esittele, eikä ne olleet vielä omia, omissa on vielä luonnosteluvaihe päällänsä. Olen myös suunnitellut muutamia kortteja ja koonnut muutamia 3D -kuvia, mutta niistäkään ei ole vielä mitään valmista esittää. Lisäksi meillä jatkuu projekti Koti kuntoon, eli muutamat huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa ja tytöille on raivattu omat nukkumanurkkauksensa mutta vaatii vielä hetken aikaa, ennen kuin olemme piilottaneet kaikki muutoksen tohinassa ilman paikkaa jääneet rojut.

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Tikkuenkeli

Sain ystävältäni vihjeen, että seurakunta järjesti enkeliaskarteluillan. Tällaiseen tikkuenkeliin olimme saaneet tutustua muskarissa ja tytöt ihastuivat kovasti suloiseen enkeliin. Ideahan tikkuenkelissä on, että enkeli voi piiloutua kokonaan kartion sisään. Tällaisen enkelin sain sitten askarrarreltua.




Enkelin pystyi toteuttamaan kokonaan liimaamalla, mutta itse ompelin tuon mekon osuuden sivusauman, ei ollut iso homma. Kankaan liimaamisessa käytimme maitoliimaa, joka haisi aivan hirveältä. Vaihtoehtoina oli myös tehdä tikkutonttu tai -nukkumatti. Ehkä kokeilen sellaisia jossain välissä jos vaan saan tarvikkeet haalittua.

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

P*skarteluhaaste #14 - Bingo

Päätin nyt sitten ensimmäisen kerran osallistua haasteeseen. Haasteen aiheena tällä viikolla bingo, joista valitsin rivin Helmi - Kukka - Vihreä. Kortti on hiukan talvisempi onnittelukortti joulukuussa synttäreitään juhlivalle.

Isänpäiväkakku


Sain vihdoin aikaiseksi tehdä toivotunlaisen isänpäiväkakun, vain viikon myöhässä. Nyt olemme kaikki tervehtyneet, joten kakkukin maistui ehkä paremmin kuin viikko sitten olisi maistunut. Kakku on sacherkakku Hellapoliisin ohjeella. Pohja ei onnistunut ihan täydellisesti, mutta kokonaisuutena ihan kelpo kakku. Päällä oli aiemmin harjoiteltuja pikeerikokeiluja sekä valkosuklaarouhetta.

perjantai 13. marraskuuta 2009

Huhuu -kortti

Olen monta kertaa ajatellut, että olisi kiva osallistua netistä löytyviin askarteluhaasteisiin, mutta en ole vielä kertaakaan uskaltanut. Siellä on niin hienoja tekeleitä, että ihan ihaillen niitä välillä katselen. Viime viikolla oli viikoittaisena P*askarteluhaasteena
KRAFT/BEIGE + 1 MUU VÄRI
ja se kuulosti minusta juuri minunlaiseltani haasteelta. Päätin sitten tehdä kortin ko. haasteeseen ja vaikka kortti oli valmis n. 10 minuuttia ennen osallistumisajan päättymistä, en sillä kuitenkaan mihinkään osallistunut. Mutta tällainen minun kortistani tuli, väreinä siis kraft beige ja tummanpunainen.



Ajatuksena, että voisin tämän lähettää jollekin tutulle, josta en ole kuullut pitkään aikaan. En vain vielä tiedä kenelle (niistä monista?) tämän lähettäisin.

Napanuoraruukkukortti

Onpas varsinainen sanahärdelli tuo napanuoraruukkukortti. Mutta siis kukkaruukkukorttia jo harjoitelleena, päätin tehdä sunnuntaina syntyneelle tyttövauvalle variaation ko. kortista. Ja tällainen siitä siis tuli.




Ja ohjeen löysin alunperin Korttimyllyn Karitalta ja alkuperäiset ohjeet täältä.

Ja tietenkin Ada halusi myös askarrella, joten hän teki tuoreille isoveljille oman onnittelukortin. Kortin sisältä löytyi ohjenuoraksi teksti: "Pikkusiskon kanssa on kiva leikkiä hippaa".


maanantai 9. marraskuuta 2009

Rahataskukortteja

Tässä olisi nyt ne pukinkonttiin tarkoitetut rahataskulliset kortit. Eivät ole järin jouluiset, en tiedä olisiko pitänyt olla, mutta näillä on kyllä palautus- ja vaihto-oikeus.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Torttua

Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin, isänpäiväsuunnitelmat menivät meidän perheessä sairastelun vuoksi uusiksi. Tarkoituksena oli tehdä ihan oikea kakku ja jotain suolaista tarjottavaa mutta koska en päässyt kauppaan, piti tehdä niistä aineksista mitä löytyi valmiina. Tällä kertaa syntyi siis mansikka-vadelmatorttu.

Viime viikolla aamutv:n ruokaohjelmassa kerrottiin, että tortun ja piirakan ero on korkeus, ohjelmassa tehtiin tonnikalatorttua ja se oli juuri sellainen korkeareunainen, minkä ohjetta olinkin haeskellut. Pohjan ohjeeseen ei tullut vettä eikä sitä kypsennetty ennen täytteen laittoa. Mutta nyt en siis tehnyt tätä suolaista torttua vaan marjaisan ja ohjeena käytin jo aiemminkin testaamaani Pirkka -lehdestä leikkaamaani ohjetta. Kirjaan alkuperäisen ohjeen tuohon kuvien perään ja sitten vielä omat viritykseni.




Kuningatar-jogurttitorttu

Pohja
150g leivontamargariinia
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Täyte
1 tlk (400g) Pirkka Asidofilus Bifidus jogurttia
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 kananmunaa

Pinnalle
4 dl vadelmia
2 dl mustikoita
1/2 dl sokeria

1. Leivinpaperi irtopohjavuoan (26 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele reuna. Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja lisää takinaan. Erota 1 dl muruseosta pinnalle ripoteltavaksi. Lisää muna pohjataikinaan ja levitä taikina vuokaan.
2. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjataikinan päälle. Sekoita marjat ja sokeri keskenään ja ripottele jogurttitäytteen pinnalle. Ripottele muruseos marjojen päälle.
3. Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 55 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.

No niin, itse käytin täytteeseen Creme Fraichea ja vain yhden purkin verran kun ei löytynyt enempää ja marjoina siis mansikkaa ja vadelmaa. Muutoin taisin mennä ohjeen mukaan.

Parasta tässä ohjeessa on mielestäni ehdottomasti tuo pohja. Joskus piirakoiden pohjat tuppaavat ainakin minulla olemaan hiukan kovia ja vaikeasti leikattavia, mutta tämä on juuri hyvä.

Terveisiä sairastuvalta

...tai siis ihan kotoa, meillä on kaikki enemmän tai vähemmän sairaana ja isänpäivän suunnitelmatkin menivät sitä myöten uusiksi. Ada ei ollut perjantaina tarhassa, joten isänpäiväyllärit jäivät sinne (Ada oli kuulemma porannutkin jotain, enempää ei suostunut paljastamaan). Päätin sitten tehdä pienen kukkaruukkuharjoittelun jotta saatiin aamupöytään kukkia ja kortti. Vähän tylsät värit ja nauhakin jäi silittämättä, mutta idea on kuitenkin hauska. Ohjeen löysin jostain, lisään linkin kunhan tulee vastaan.



sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Halloween 2009

Niin paljon oli puhetta Halloween juhlista, joten päätimme Adan kanssa järjestää moiset.

Suunnittelimme menua pari päivää ja tällaisen saimme aikaiseksi.

Jälkiruoat:

Seittikakku, ohje Marielta .



Lukkikeksit vähän Perhekerhon ohjeita mukaillen. Lisäksi kuvassa näkyy muutamia kärpäsiä, jotka on tehty rusinoista ja kurpitsan siemenistä. Löytämissäni ohjeissa oli käytetty yLeensä mantelilastuja, mutta totesin sen liian hankalaksi ja keksin nuo kurpitsansiemenet. Ne oli helppo tehdä ja mielestäni hauskemman näköisiäkin.



Ja Oksennusmuffinssit, joissa päällä värjätty rahka-tomusokerikuorrute, kärpäsiä ja toukkia (omar-karkeista muotoiltu).


Ja sitten suolaiset:

Matosalaatti, jossa oli kahta eri putkimakaronia, kinkkua, viinirypäleitä, maissia sekä voileipäkakusta ylijääneitä, paahdettuja leipäpaloja sekä punaista pestoa. Päällä tietenkin leijaili kärpäsiä. Kaikki salaatin ainekset oli valittu Adaa ajatellen, joka ei perinteisiä salaattiaineksia juurikaan suostu syömään eikä myöskään salaattijuustot maistu. Mutta tämä salaatti maistui.


Paholaiset pallerot eli miniluumutomaatteja, joissa täyteenä vuohenjuustoa ja basilikaa.


Pökäleet, eli jauhelihakääröt feta-tomaattitäytteellä.


Kaikille ruokalajeille olimme tehneet myös tuollaiset kortit. Olin kirjoittanut ruoan mustalle kartongille ja Ada piirsi, leikkasi ja liimasi kurpitsat jokaiseen korttiin.

Lepakon siivet. Näiden kanssa oli tarjolla omena-currydippi.



Perinteiset veriset katkeenneet sormet.


Ja vielä Silmämunakakku. Sain aiemmin tädiltäni kuvia hänen tekemistään ihanista ristiäistarjoiluista ja siinä oli myös erittäin hyvännäköisiä voileipäkakkuja. Ja kun minulla oli juuri voileipäkakkuun sopiva koristeluidea eli nuo silmät, niin päätin minäkin tässä yhteydessä tehdä moisen. Täytteenä oli kahdessa välissä kylmäsavulohta, kylmäsavulohituorejuustoa, tilliä sekä raejuustoa. Ja yhdessä välissä kananmuna, tuorejuusto, amerikkalainen kurkkusalaatti -täyte.




Ja sitten vielä hiukan koristeluita (kaikista ei tullut kuvia, ei ainakaan minun pokkarillani):

Keittiön lampun olivat vallanneet lepakot.


Mukit oli koristeltu teeman mukaisesti.


Ikkunoissa oli kurpitsoja ja lepakoita.



Eteisessä oli hämähäkin seitti kera asukin.


Haamupuu.


Ja sitten tietenkin paljon kynttilöitä ja hämärää tunnelmaa. Että sellaiset bileet tällä kertaa.