sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Torttua

Kuten jo aiemmassa postauksessa totesin, isänpäiväsuunnitelmat menivät meidän perheessä sairastelun vuoksi uusiksi. Tarkoituksena oli tehdä ihan oikea kakku ja jotain suolaista tarjottavaa mutta koska en päässyt kauppaan, piti tehdä niistä aineksista mitä löytyi valmiina. Tällä kertaa syntyi siis mansikka-vadelmatorttu.

Viime viikolla aamutv:n ruokaohjelmassa kerrottiin, että tortun ja piirakan ero on korkeus, ohjelmassa tehtiin tonnikalatorttua ja se oli juuri sellainen korkeareunainen, minkä ohjetta olinkin haeskellut. Pohjan ohjeeseen ei tullut vettä eikä sitä kypsennetty ennen täytteen laittoa. Mutta nyt en siis tehnyt tätä suolaista torttua vaan marjaisan ja ohjeena käytin jo aiemminkin testaamaani Pirkka -lehdestä leikkaamaani ohjetta. Kirjaan alkuperäisen ohjeen tuohon kuvien perään ja sitten vielä omat viritykseni.




Kuningatar-jogurttitorttu

Pohja
150g leivontamargariinia
1 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
1 kananmuna

Täyte
1 tlk (400g) Pirkka Asidofilus Bifidus jogurttia
1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria
2 kananmunaa

Pinnalle
4 dl vadelmia
2 dl mustikoita
1/2 dl sokeria

1. Leivinpaperi irtopohjavuoan (26 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele reuna. Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja lisää takinaan. Erota 1 dl muruseosta pinnalle ripoteltavaksi. Lisää muna pohjataikinaan ja levitä taikina vuokaan.
2. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä pohjataikinan päälle. Sekoita marjat ja sokeri keskenään ja ripottele jogurttitäytteen pinnalle. Ripottele muruseos marjojen päälle.
3. Paista uunin alimmalla tasolla 200 asteessa noin 55 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.

No niin, itse käytin täytteeseen Creme Fraichea ja vain yhden purkin verran kun ei löytynyt enempää ja marjoina siis mansikkaa ja vadelmaa. Muutoin taisin mennä ohjeen mukaan.

Parasta tässä ohjeessa on mielestäni ehdottomasti tuo pohja. Joskus piirakoiden pohjat tuppaavat ainakin minulla olemaan hiukan kovia ja vaikeasti leikattavia, mutta tämä on juuri hyvä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti