perjantai 26. maaliskuuta 2010

Pääsiäiskakku

Tämän vuoden ensimmäinen pääsiäiskakku eli kiroileva siili -kakku:



Kiroileva siili maalattu marsipaanille pastavärillä.

Täytteenä yhdessä välissä mansikkamousse ja toisessa välissä kerros lime curd tahnaa ja suklaamousse.

5 munan kakkupohja

kostutettu maidolla

Suklaamousse:
100 suklaata
1 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
2 liivatetta
1 rkl sokeria
1 rkl sitruunamehua (liivatteiden kanssa)

Mansikkamousse:
1 rasia pakastemansikoita
1 dl vispikermaa
100 g tuorejuustoa
3 liivatetta
3 rkl sokeria (maun mukaan)
2 tl vaniljasokeria
1 rkl mansikoiden lientä (liivatteiden kanssa)

Mansikkamousse kannattaa tehdä ajoissa, jotta ehtii hieman jähmettyä jääkaapissa ennen täyttämistä. Suklaamousse oli koostumukseltaan heti valmis levitettäväksi (mutta joutui odottamaan kaapissa mansikkakaverinsa jähmettymistä ja oli hiukan liian kovaa levitettäessä).

Tein samaan aikaan 2 kakkupohjaa, joista toinen on pakastimessa. Siitä saisi pääsiäiseksi vielä toisenkin kakun...

tiistai 23. maaliskuuta 2010

3D kortti

Eilen meni koko päivä tätä korttia väsätessä. Aina kun oli pieni hetki aikaa niin leikkasin jonkin kerroksen tai kaivelin sopivia papereita. Ja illalla kun pikkupäät olivat painuneet tyynyjä vasten, pääsin kokoamaan kuvaa, korttia ja valitsemaan sopivat kukat. Tiedän kenelle tämä on menossa, mutta en paljasta. Joku sen saa mutta kuka ja milloin...

Tuo oranssi tekstilätkä ei ole vielä kiinni. Odottaa sopivaa tekstiä, päivämäärää tms.


Ja vähän sisälläkin jotain:

perjantai 19. maaliskuuta 2010

P*skarteluhaaste #31 - Pilkut ja pallot

P*skarteluhaasteen aiheena oli tällä kertaa PILKUT JA PALLOT, eli tuotoksesta pitää löytyä pilkkuja tai palloja!

Osallistun pallerokortilla, jonka voi antaa onnittelukorttina 1-vuotta täyttävälle pojalle. P*skarteluun jouduin myös hiukan "lainaamaan" tyttären tarvikkeita eli hamahelmet sieltä.



Ja jos nuo pallerot eivät riitä, niin sisältä löytyy lisää.

tiistai 16. maaliskuuta 2010

Onnittelukortti


Ja taas syntyi yksi kortti pinoon, lapsen päikkäriajan saa hyvin hyödynnettyä askarrellessa niin, ettei ehdi ainakaan siivoamaan.

Muutamia juttuja tuli maailmalta korttipohjien ja teipin lisäksi:


Ja muutamia muitakin aikaansaannoksia; tyttöjen reissu Bratislavaan toukokuussa on hotellia vaille varattu (tai no, lennot Wieniin), kirppispöytä varattu huhtikuussa viikoksi ja huuto.net:iin myytäväksi tarkoitetut kuvattu ja punnittu (vaatii vielä jonkinmoisen ponnistuksen saada ne listattua :( ).

Ja nyt ehkä ehtii vielä vähän siivoamaan ennenkuin pikkuinen herää.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Parionnittelukortti

Teki mieli koota tämä 3D-kuva. Kuva on ensimmäisestä askartelunettiputiikeista ostamastani askartelutarvikesatsista ja maannut kaapissa kohta jo vuoden päivät. Tykkään koota näitä itse leikattavia 3D-kuvia, leikkaaminen on jotenkin niin terapeuttista ja aivot-narikkaan -hommaa.

Mutta siis tällainen kortti syntyi. Kortti sopii parisuhdeonnitteluille, toivottavasti saan sen jossain vaiheessa laittaa eteenpäin. Ihan huomaamatta syntyi melkein myös p*skiksen mukainen kortti bingorivillä nauha-punainen-ressaus, mutta koska tuo korttini punainen on hiukka jotain muuta kuin peruspunainen, en taida tällä osallistua. Ja nyt on neliökorttipohjat ja 2-puolinen teippi FINITO, toivottavasti pate tuo pian lisää!!!

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Tarte tatin

Adalla on ollut vähän yskää ja nuhaa, joten hän jäi pe kotiin vaikka olisi ollut tarhapäivä. Sain sitten maistella päivän mittaan erinäisiä herkkuja, mm. omenapiirakka:


Ja mitä siitä juolahtikaan mieleeni, tarte tatin, sen ohjeita on mielestäni vilahdellut taas usemmassakin paikassa, käyttämäni ohjeen löysin hs:n sivuilta.

Päivän suunnitelmat meni uusiksi tarhapäivän peruuntumisen vuoksi, meidän piti Ainin kanssa käydä ruokakaupassa, nyt saimme sitten kehitellä ruoat niistä aineksista, mitä kaapista sattui löytymään. Ja myös torttua varten jouduimme hieman soveltamaan, omenia ei kaapista löytynyt, joten käytin persikoita. Rasvanakin jouduin osittain käyttämään keijumargariinia, mutta onnistuihan se niinkin. Tai ainakin sinne päin. Persikat olivat hieman kosteampia kuin omenat olisivt olleet, joten päällysteestä ei tullut kovin kinuskista, vaikka se vielä keitettäessä siltä näyttikin. Tai sitten margariini (mitä jouduin käyttämään) ei toiminut kinuskin rakennusaineena. Torttu piti jäähdyttää ennen syömistä, ettei päällinen olisi valunut leikatessa. Hyvin maistui kuitenkin taas kaikille.


Taikina:

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl sokeria
75 g voita
1/2 dl vettä

Täyte:
2 pientä purkkia persikoita
75 g voita
1 dl sokeria
kirsikoita (sattui löytymään kaapista)


Tee ensin taikina. Mittaa jauhot ja sokeri kulhoon. Paloittele joukkoon voi. Nypi ainekset sormin ryynimäiseksi seokseksi.

Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Laita taikinapallo kelmuun ja anna sen levätä jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

Valitse halkaisijaltaan noin 22 sentin vuoka, jossa on muutaman sentin reuna. Vuoan pitää olla lieden- ja uuninkestävä. Soveltuvia ovat paksupohjaiset teräsvuoat tai valurautapannut, joissa myös kahvat kestävät uunin.

Laita vuokaan tai pannuun voi ja 3/4 dl sokeria. Anna sulaa. Pidä miedolla lämmöllä ja sekoittele, kunnes seos on muuttunut vaalean kinuskin väriseksi.

Ota vuoka hetkeksi liedeltä ja lado persikan puolikkaat kinuskin päälle. Asettele palat kyljelleen tiukasti lomittain. Jos niiden väliin jää koloja, paikkaa ne pienemmillä paloilla tai vaikka kirsikoilla.

Nosta vuoka takaisin liedelle ja pidä miedolla lämmöllä noin 15 minuuttia.

Ota vuoka liedeltä. Ripottele loput sokerista persikoiden päälle. Kauli taikina hieman vuokaa suuremmaksi ympyräksi. Nosta taikina vuoan päälle, painele taikinan reunat persikoiden ja vuoan reunan väliin. Pistele taikinaan haarukalla muutama reikä.

Nosta vuoka 200-asteiseen uuniin. Paista 25–30 minuuttia, eli kunnes taikinapinta on saanut kauniin ruskean värin.

Anna kypsän piirakan vetäytyä 10–15 minuuttia ennen tarjoamista. Vedä veitsellä vuoan reunat, jotta piirakka lähtee hyvin irti. Kumoa piirakka tarjoiluvadille. Tarjoa lämpimänä esimerkiksi vaniljajäätelön kera

Limemisu

Tämä kakku meinasi jäädä postaamatta. Kamerani oli miehen mukana reissussa, joten nouduin nappaamaan järkkärillä kuvan (joo, liikaa nappuloita) ja kuvan saaminen omalle koneelle hiukan kesti.

Jääkaappiin oli jäänyt vajaa purkki mustikkamarmeladia ja pitkään mietin, mikä sopisi mustikan pariksi (muu kuin valkosuklaa, koska halusin tehdä laktoositonta). Ystävältäni sain vinkin, että lemon curd voisi sopia. Kaupassa kävin sitten hyllyjä läpi ja jostain syystä mukaan eksyi sitruunan sijasta lime curd ja leivonnaisen ohjeeksi päätyi Pirkka 3/2010 lehdestä omena-tiramisun ohje muunneltuna. Alkuperäinen ei ollut mielestäni kyllä juuri tiramisua nähnyt, kuten ei tämä oma versionikaan.



Limemisu 16 (?) annosta

Pohja
4 kananmunaa
2 dl ruokosokeria
2 dl vehnäjauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Kostutus
2 dl vettä ja sitruunamehua sopivassa suhteessa
1 tl sokeria

Täyte
1 vajaa pkt mustikkamarmeladia
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 tlk (2 dl) vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 rs (200 g) maustamatonta tuorejuustoa
3 rkl lime curdia

Pinnalle
kaakojauhetta (tummaa)

1. Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri napakaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe ja kaakaojauhe vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos sihdin läpi muna-sokerivaahtoon. Sekoita taikina kevyesti tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperille uunipannuun. Paista 225-asteisen uunin keskitasolla noin 7 minuuttia.

2. Kumoa paistunut torttulevy sokeroidulle leivinpaperille. Vedä paistopaperi pois. Leikkaa torttulevy kahteen osaan. Nosta alimmaiseksi tuleva levy suoraan tarjoiluvadille.

3. Sekoita sitruunamehu, vesi ja sokeri. Kostuta torttulevyt seoksella.

4. Vaahdota kerma ja vaniljakastike omissa kulhoissaan. Vatkaa vaniljakastikkeen joukkoon tuorejuusto ja lime curd. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto.

5. Levitä alimmalle torttulevylle mustikkamarmeladi ja puolet juustoseoksesta. Levitä myös päällimmäisen kerroksen pinnalle juustoseosta.

6. Ripottele tiramisun pintaan hento kerros kaakaota sihdin läpi.

7. Anna tiramisun vetäytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Kortti 1-vuotiaalle


Tämä kortti valmistui timantteja ja leimoja lukuunottamatta yhdestä ja samasta paperisetistä ja sen kolmesta eri arkista. Paperit ovat minusta todella suloisia, joten ei kortti kai muuta enää kaipaakaan.

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Väritysharjoituksia

Sorruin ostamaan kuivapastelliliidut. Halvimmat mitkä löysin. Ihan vaan ajattelin kokeilla.

Ensimmäiset kokeilut eivät sujuneet kovin hyvin mutta sitten luin, että pohja kannattaa värittää promarkereilla tai copiceilla ja sitten käyttää kuivapastelleja varjostuksiin. Niinpä seuraavalla ostosreissulla koriin ilmestyi paketti promarkereita. Ensimmäiset harjoitukset:



Sitten vielä pelkillä promarkereilla väritetty, kuivapastelliosuus puuttuu. Harmaa tussi lainattu Adan askartelutarvikkeista.


Ainakin omasta mielestäni väritykset onnistuivat nyt paremmin (ja helpommin) kuin aiemmin. Ehkä ne kuivapastellikynät olisivat liituja kätevämmät, mutta en nyt halunnut hirveästi rahaa näihin tässä vaiheessa kuluttaa. Tussejakin on vain se 5 kpl, ei niillä kovin pitkälle pötkitä. Ja tarttis taas neliökorttipohjiakin ja teippiä, muusta sälästä puhumattakaan...

P*skarteluhaaste #29 - Pastellivärit

Ihmettelin, että miten sattuikin sopivasti tällainen haaste, olin juuri ostanut testattavaksi muutamia kuivapastelliliituja. Hetken mallikortteja tutkailtuani tajusin, että nyt olin kyllä sekoittanut kuivapastellit ja pastellivärit ihan kokonaan päässäni. Noh, testailen liituja sitten myöhemmin.

Pastelliväreihin yhdistin heti kesällä Tukholmasta ostamani paperisetin, josta käytin yhtä paperia. Leimakuva löytyi valmiiksi väritettynä kaapista. Kukat näyttävät yllättävän kirkkaankeltaisilta, ovat mielestäni luonnossa "pastellisemmat".

lauantai 6. maaliskuuta 2010

Kortteja varastosta löytyvistä kuvista

Kaapin kätköistä löytyy useampiakin valmiita kuvia, osa valmiita leimakuvia, osa koottuja 3D-kuvia, jotka odottavat korttiin pääsyä. Tällä viikolla kävin näiden kuvien kimppuun ja melkein joka ilta olen saanut yhden kortin tehtyä. Melkoista vauhtia siis etenee...

Tämä kuva on leimattu Taavan leimailukurssilla syyskuussa. Ruusut tuoreimpia tarvikehankintoja.



Leijona-kortti. Ihan tyytyväinen en tähän ole, mutta en ole vielä keksinyt miten parantaisin.

*Muoks* Kortista irrotettu kukat ja nauha, kukat järjestelin uudelleen väreittän ja otin uuden narunpätkän, johon olen tällä hetkellä sitonut rusetin. En ole vielä kiinnittänyt mitään. Mietin...



*Muoks* Mietitty, käännetty ja väännetty. Tulipas surkea kuva.



Melkein musta kortti, toistaiseksi ilman tekstejä. 3D-kuvatarvikkeet löydetty Tiimarin alelaarista.



Ja vielä kuva Adan uusista askartelutarvikkeista. Ada aina valittaa, kun hänellä ei ole niin kivoja askartelujuttuja kuin äidillä ja äidin kortit on niin nättejä. Ja vaikka kuinka yritän kertoa, että hänen korttinsa piirustuksineen ovat paljon hienompia kuin omani, niin eihän se kauheasti auta. Tänään sorruin sitten ostamaan Adalle hiukan uusia tarvikkeita, osa vanhojen kuluneiden tilalle ja osa vähän muuta. Taitaapi äitikin jatkossa piipahtaa Adan nauhavarastoilla!!!