perjantai 10. elokuuta 2012

Italia 2012

Kesäkuun toisena perjantaina lensimme Milanoon, nappasimme vuokra-auton ja ajoimme läheiseen kylään ns. lentökenttähotelliin: Cardano Hotel Malpensa, jossa vietimme ensimmäisen yön.
Saavuimme hotellille iltakahdekswalta eikä hotellin lähistöltä meinannut löytyä edes ravintolaa ja kun vihdoin päädyimme toisen hotellin ravintolaan, pizzaa ei ollutkaan tarjolla...

Ensimmäinen yö oli lentohintojen takia junailtu juttu, seuraavana aamuna saapui loput matkaseurueestamme ja ajoimme kohti vuokraamaamme taloa, joka sijaitsi Pohjois-Toscanassa. Meitä oli yhteensä 8 hlöä, joisa 4 lapsia ja meillä oli 2 vuokra-autoa käytettävissämme.
.
Milanosta ajoimme moottoritietä Aullaan asti (tietullit olivat 20 €) ja Aullasta suuntasimme lounaan jälkeen (pizzaa tarjolla vasta 18 jälkeen) hiukan pienemmille ja mutkikkaimmille teille kohti Castelnuovo di Garfagnanaa jonka läheisyydestä oli vielä noin kilometrin nousu vuoristossa (6 km) kohti lähintä taloa sijaitsevaa kylää, Chiozzaa.  Ja tuosta kylästä olikin sitten vielä mielenkiintoinen reilun kilometrin pituinen kapea, mutkikas tie talolle jonne löysimme yllättävänkin helposti ohjeiden avulla (talon löytämiseen meillä oli sekä navigaattori että tarkat kilometrikohtaiset ohjeet). Talolla meitä oli vastassa joku paikallinen vanhempi herra, jolla ei ollut lainkaan hampaita emmekä puhuneet lainkaan samaa kieltä, mutta hän ohjasi meidät oikealle talolle, jossa tapasimme sitten talon omistajan joka on irlantilanen, joten pääsimme hiukan vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan tarkemmat ohjeet, vinkkejä jne. Omistaja tai hänen sukulaisensa asui viikon viereisessä talossa joten apu oli lähellä tarvittaessa.

Talo Villa Prunecchio on vanha perinteinen kivitalo, joka on täysin peruskorjattu ja modernisoitu. Sisääntulokerroksessa on ruokailutila, keittiö ja olohuone, yläkerrassa 4 makuuhuonetta ja kylpyhuone ja kellarissa muutama makuuhuone, aula sekä huoltotiloja. Talon pihalla on mukavannäköinen oleskelualue grilleineen ja uima-altaineen. Löytyi myös mm. trampoliini ja keinu.




Ensimmäiset kolme päivää olivat suhteellisen viileitä ja sateisiakin, joten uima-altaalla kävimme vain pikaisesti. Sunnuntaina testasimme läheisen kylän pizzapaikan, mitä talon omistajakin oli kehunut. Ensimmäiset ja reissun parhaat pizzat!


Maanantaina teimme päiväretken Luccaan. Luccan kuuluisimmat nähtävyydet ovat Amfiteatteri sekä torni, jonka katolla kasvaa puita.

Matkalla Luccasta talollemme sijaitsee Paholaisen silta (Ponte del Diavolo), jota pysähdyimme tietysti kuvaamaan. Tarina kertoo, että paholainen suostui rakentamaan kyläläisille sillan kunhan saisi palkaksi ensimmäisen elävän olennon joka kulkee siltaa pitkin. Kun silta oli valmis, kyläläiset lähettivät ensimmäisenä koiran sillan yli...


Tiistaina ajoimme Pisaan. Kävimme katsomassa kaltevan tornin ja kyllä, se tosiaan on vinossa. Pojat kiipesivätkin torniin ja kuulemma kiivetessäkin tuntui, että torni on vinossa. Aikataulu- ja lapsenhoidollisista  syistä emme kaikki päässeet tornissa käymään (ikäraja muistaakseni 8 v).

Loppuviikosta emme enää tehneet pidempiä retkiä sillä säät näyttivät vihdoin suosivan, joten päätimme nautiskella loppuajan talolla. Tarkoitus oli käydä vielä junalla Firenzesssä, mutta siellä voi käydä sitten joskus erikseen tai seuraavan taloreissun yhteydessä. Loppuviikon reissut oli kävellen kärrypolkua pitkin castiglione di Garfagnana -nimiseen kylään (matka oli siis n. 4 km pitkä ja 1 km korkeuseroa), joka oli aivan ihastuttava muurien ympäröimä kylä, todella hyvin hoidettu ja rauhallinen. Toinen reissu oli vielä melkein kilometri ylöspäin (n. 5 km autolla) San Pellegrinoon, josta oli upeat maisemat.


Vaikka loppuviikko olikin lämmintä ja kaunista, ei uima-altaan vesi ehtinyt kovinkaan paljon lämmetä, joten uiminen jäi muutamiin pulahduskertoihin, muuten varmaan lapset olisivat viettäneet altaalla koko päivän. Talolla teimme paljon ruokaa itse, meillä oli valmiiksi suunniteltu ostoslista ensimmäistä kauppakertaa varten sekä ruokaohjeita mukana, jotta tuli tehtyä italialaisia ruokia. Teimme mm.

Saltimboccaa alla romana:
 4ohutta viipaletta naudanfileetä 
4 viipaletta parmankinkkua  
tuoretta salvianlehteä  (tai muita yrttejä)
suolaa , vastajauhettua mustapippuria
sitruunaa
Kastike:
150 g voita
1½ dl kuivaa valkoviiniä

1. Nuiji vasikanfileet nyrkillä tai lihanuijalla. Pane jokaisen fileen päälle kinkkuviipale ja salvianlehti ja kiinnitä cocktailtikulla. Mausta suolalla ja pippurilla.
2. Kuumenna paistinpannulla voita. Ruskista fileet molemmin puolin,  lisää viini ja hauduta kannen alla 10 minuuttia, kunnes liha on mureaa.
3. Aseta fileet lämpimälle tarjoiluvadille. Keitä lientä hetki kokoon pannulla ja kaada fileiden päälle.

Italialaisia lihapullia
Erilaisia pastoja (käytimme mm. ricottajuustoa)
Grillattua possua appelsiinimarinadissa (appelsiinin mehu, öljyä, voita, yrttejä, suolaa, pippuria)
Mozzarellaa käytimme paljon!

Lauantaina viikko talolla tuli täyteen, joten suuntasimme autot kohtia rannikkoa. Haikein mielin jätimme talon koska aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja olisi ollut mukava jäädä hieman pidemmäksi aikaa, mutta seuraava varattu majapaikka jo odotti meitä. Ajoimme taas Aullan kautta, josta pääsimme loppumatkan moottoritietä pitkin Riva Trigosoon. Sieltä meillä oli varattuna matkan kallein majoitus Villa Pozzi: ssa (joka ei siis sekään ollut erityisen kallis mutta kävimme rannikon majoituspaikkoja keväällä läpi ja hyvin paljon oli eioota meidän kokoiselle ryhmälle tai sitten hinnat olivat moninkertaisia). Hotelli on perhehotelli, jossa kaikki henkilökunnasta näyttivät hoitavan vähän kaikkia tehtäviä mutta palvelu oli erittäin ystävällistä ja yritteliästä. Lisäksi hotellin ravintolassa tarjoiltu illallinen oli erittäin hyvä hinta-laatusuhteeltaan. Illallisella oli tarjolla talon omaa viiniä omalla etiketillä. Paitsi että olisin kaivannut kunnollista jälkiruokaa, saimme kulhollisen hedelmiä eteemme ja muutaman kuorimaveitsen, joku pannacotta olisi ollut vähän kivempi :)

Riva Trigoso on aika perinteinen rantakohde, jossa päivät vietetään aurinkoa ottaen ja illalla ravintolat heräävät eloon ja kadulla on turisteille ties minkälaista härpäkettä. Emme olleet erityisen ihastuneita paikkaan, mutta toisaalta olimme vain läpikulkumatkalla, joten sopivan kompakti siihen tarkoitukseen. Rannikolta olisi voinut löytyä mielenkiintoisempiankin kohteita, mutta tosiaan tarjonta ja hinta ohjasivat meidät ko. paikkaan (maksamamme huonehinnat reissullamme olivat muuten 99 €, 125 €, 80 € "alennushinta",  110 € yöpymisjärjestyksessä).

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Milanoa, josta olimme varanneet 2 yötä Hotel Club -hotellista.
Saimme "kattohuoneiston" parvekkeella, jossa oli kaide pään korkeudelle, joten muuta ei näkynyt kuin taivasta. Huone oli todella pimeä, kylpyhuoneen valo kesti syttyä todella kauan, vaatehuoneessa ei ollut valoa lainkaan, joten siellä ei voinut vaatteita säilyttää vaan ne piti säilyttää parvekkeen oven edessä jotta näki, mitä kaivaa. Ilmastointi ei viilentänyt huonetta (Milanossa oli yli 30 lämmintä), tarkemmalla tarkastelulla seinissä oli purukumia ja seinät näyttivät siltä, että oli usemapaan otteeseen pyyhitty seiniä, mutta pyyhinnät olivat vieneet mukanaan tapetin värin. Eli erittäin kodikasta. Toinen puoli seurueestamme oli saanut  huoneen alemmasta kerroksesta, joka oli kaikin puolin remontoitu ja valoisa. Siistin huoneen nähtyäni päädyin valittamaan asiasta respaan. Respa totesi johtajan olevan seuraavana aamuna paikalla ja pyysi tulemaan silloin uudestaan eli yhden yön jouduimme tuossa murjussa hikoilemaan. Seuraavana aamuna aamupalalle mennessä kävin keskustelemassa johtajan kanssa ja meille näytettiin toinen huone, jonka hyväksyin ja lisäksi saimme ensimmäisestä yöstä muistaakseni 30 € alennusta. Saimme huoneen käyttöömme siivouksen jälkeen ja tavaramme siirrettiin sinne hotellin toimesta.

Milanossa jäi kaupat valitettavan vähälle, lasten kanssa se olisi ollut turhan haasteellista, mutta kävimme tietysti Tuomiokirkossa (Duomo di Milano) sekä sisällä että katolla, Castello Sforzesco linnan puistossa ja Sant'Ambrogion basilikassa. Muun ajan nautiskelimme italialaisesta ruoasta sekä jätskistä!



Olimme siis Milanossa 2 iltaa ja ensimmäisenä iltana pojat kävivät illallisella keskenään ja viimeisenä iltana me pääsimme ystäväni kanssa kahdestaan illalliselle Milanon keskustaan ja oli aivan mahtavaa istua Duomon portailla puolen yön maissa syömässä jätskiä kolmella pallolla! Milanossa metro oli mielestämme kätevin keino siirtyä paikasta toiseen.



Tiistaina sitten koitti kotiinpaluu, tällä kertaa olimme samalla lennolla koko seurue. Autot olimme palauttaneet jo Milanoon tullessa ja olimme valinneet hotellin sillä perusteella että se on lähellä lentokentälle meneviä busseja. Vaikka hotelli olikin lähellä, oli miehelläni hieman haasteita saada rinkka ja kaksi perässä vedettävää laukkua kiireessä bussille (vaikkei meillä kyllä oikeasti kiire ollut), itse huolehdin että pienimmäisemme sai itsepintaisesti kuljetettua oman perässävedettävänsä mukanaan turvallisesti. Lentokenttäbussi oli kätevä ja edullinen, matka kesti noin tunnin ja maksoi aikuisilta kympin, lapsilta 0-5 €. Malpensan lentokenttähän on noin 50 km päässä Milanosta ja ainakin Finnairin lennot tulevat ko. kentälle.

Kotiinpaluu oli aikataulussa ja saavuimme viileähköön ja sateiseen Helsinkiin (ja Espooseen).



Muutamia huomioita reissusta:
Talo sijaitsi vuoristossa, mikä sinällään oli mahtava paikka mutta vaikka muualla paistoi aurinko, pilvet olivat kerääntyneet vuoristoon. Hyvällä tsägällä sää olisi voinut olla loistava, ei liian kuuma mutta aurinkoinen. Ja ilmeisesti säätilanne oli myös talon omsitajan mukaan poikkeuksellinen.
Kauppalista ensimmäiseen kaupassakäyntiin oli erittäin kätevä.
Suola- ja pippurimyllyt, jotka toimme mukanamme, olivat must!
Karttakirja olisi ollut kätevä navigaattorista huolimatta.
Navigaattori on pakollinen!
Vuoristotiet ovat erittäin hidaskulkuisia.
Talon valintaan kannattaa panostaa, se on kuitenkin iso osa lomaa.
Varaudu ylimääräisellä hermolohkolla, sillä kaikki ei mene ihan suunnitellusti ja aina jollakin lapsella on huono päivä tai on sairaana :)
Pysy ajan tasalla säätiedotuksista ja suunnittele ohjelmaa myös sään mukaan.
Lapsille kelpaa aina lisukkeeksi pasta ja ketsuppi.
Kesäkuu on hyvä aika matkustaa, turisteja ei ole liikaa.

Kuula


Käväisin keväällä nostotekniikan peruskurssilla.


Voit etsiä minut linkin kuvasta.

Ostin myös oman kuulan synttärilahjaksi saamillani rahoilla (joita pikkukädet eivät onnistuneet omimaan):


En kuitenkaan ostanut suoraan sellaista isoa kisakuulaa, vaikka kuula jatkossa viuhuukin hurjasti täällä kotipihalla... ihan varmasti. Myös rannesuojat on tärkeät, eli ostin myös sellaiset.

Puhelimeen latasin Timer! -nimisen ohjelman ajanottoa varten ja olen tehnyt simppeliä ohjelmaa:
    Alkuverryttely

1. 2 min heilautus (käden vaihto puolessa välissä)
2. 2 min rinnalleveto
3. 2 min vauhtipunnerrus
 ja tämä sarja toistetaan 2-3 krt


Kuulailu onnistuu ulkosalla kätevästi kesällä Espoossa mm. seuraavissa paikoissa olen käynyt:
Kauniainen
Matinkylä

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Visby ja Pepin talo - heinäkuu 2011

Baltic Princess teki tänä kesänä (toim. huom. teksti on majaillut luonnoksissa turhan kauan eli reissu oli siis viime kesänä eli 2011) yhden suoran risteilyn Visbyn saarelle, risteily järjestettiin yhteistyössä Nordean kanssa, joten laivalla oli paljon Nordean järjestämiä tapahtumia sekä myös laivayhtön omaakin ohjelmaa. Paikalla oli ainakin Peppi, muumit, Mimi & Kuku sekä Nordean oma Jalmari (erivärisiä jättiläismajavia, joita Aini pelkäsi).

Olimme reissussa tyttöporukalla, eli meidän tytöt, mummi ja Adan kummi. Varasimme matkan aika myöhään, joten jäljellä oli vain 2 hlön b-hyttejä ja näihin sitten jakauduimme.

Itse Visby oli kivan näköinen kaupunki, päivä oli tosin hiukan harmaa ja viileähkö, joten ihan parhainta kesäkaupunkikuvaa ei saanut. Olimme ostaneet vamisretken kesämaahan, joten pääsimme suoraan laivalta bussilla kohteeseemme. Adan ikäiselle aktiviteettejä oli jo aika paljon ja kävimme useammakin laitteessa, mm. minivuoristoradassa. Kaikkiin laitteisiin Ada ei uskaltanut, mm. miniRainbow oli sellainen. Alueella oli myös hyvä mahdollisuus omien eväiden grillaamiseen ja syömiseen, meillä ei omia eväitä ollut mukana joten nautimme tyytyväisinä alueen kioskien ja ravintoloiden tarjoomuksista.



Pepin talo oli huvipuiston keskellä, siellä pääsi vierailemaan ja tiettyihin kellonaikoihin oli myös esityksiä, tosin ruotsinkielisiä, mutta eipä sekään juuri haitannut.

Meillä oli liput myös vieressä sijaitsevaan vesipuistoon, mutta kylmähkön ilman vuoksi altaat eivät juuri houkutelleet. Ada ei myöskään uskaltanut liukumäkiin, joten emme vesipuistossa kovin kauaa viipyneet. Porttien ulkopuolelta oli non-stop bussikuljetus takaisin laivalle ja sieltä ehdimme vielä hetkeksi tutustumaan Visbyn kaupunkiin ja valokuvaamaan ruusuja. Olisi kannattanut syödä maissa, niin mukavan näköisiä ruokapaikkoja kaupungissa oli. Meillä oli valitettavasti varattuna buffet-illallinen laivalla, joten kävimme vain kahvilassa.

Kaiken kaikkiaan Visby oli vierailun arvoinen ja menisin mielelläni uudelleen. Harmi ettei sinne tehdä risteilyjä Suomesta kuin erikoistapauksissa, mutta toki Ruotsin kautta ja lentokoneellakin pääsee.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Muutamat kakut vuodelta 2011

Muutama kuva viime vuoden synttäritarjoiluista, jotta jää tännekin muisto.

Muffinssikakku 7-vuostissynttäreillä:


Muffinssivuoka löytyi edullisesta Kyprokselta jostain sekatavarakaupasta.

Muffinssiteline (kaverisynttäreillä):



Suklainen cassismoussekakku 3-vuotissynttäreillä:


ohje Pirkalta

Muutama kesäkortti

Askartelutarvikkeistakin on tullut pyyhittyä pölyjä. Osa leikkureista on kyllä vielä kadoksissa.

Kortti kastejuhliin:



Kortti 1-vuotiaalle:



Kortti kesäjuhliin:

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Berliini 23-26.3.2012


Maaliskuinen Berliini ja meille sattui aivan loistava lomasää, 16-20 lämpöastetta, aurinkoista tai puolipilvistä. Lensimme ystäväni kanssa aikaisin perjantai-aamuna Tegel:n lentokentälle, heitimme laukut hotelliin ja suuntasimme keskustaan kävelykierroksen alkupisteeseen. Kävelykierros suuntautui pääosin itä-Berliinin puolelle, mutta oli kyllä kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokemus. Retken järjestäjä: Brewers Berlin tours. (Jälkimmäinen) opas oli saksalainen ja kielenä englanti, kanssamme kierroksella oli ilmeisesti 6 jenkkiä sekä 2 uusi-seelantilaista. Kierros kesti 6,5 h ja kilometrejä kertyi noin 14. Ehdimme testata matkan varrella myös kuuluisat kebabit. Kierros päättyi Brandenburgin portille. Olimme reissun jäljiltä aika poikki, joten suuntasimme lidl:n kautta hotellille, sieltä pikaisesti vielä KaDeWe:n tavarataloon, siihen lähelle aukiolle salaatille ja lopulta nukkumaan.




Seuraavana aamuna heräsimme sitten rakot pikkuvarpaissa :) ja läksimme kiipeämään muutamiin näköalapaikkoihin, Siegessäule:en sekä kirkon kupoliin. Kävimme päivän aikana myös mm. DDR museossa.



Kävimme myös kävelemässa läpi East Side Galleryn, joka olisikin melko vaikuttava ilmestys. Ihan emme tienneet mitä olimme menossa katsomaan, ajattelimme ihan pikaisesti vilkaista ennen hotellille menoa, mutta kestihän siinä jonkin aikaa kun kilometrin pituisen näyttelyn kävelimme läpi.



Illalla päädyimme hotellin lähellä sijaitsevaan argentiinalaiseen pihviravintolaan, jossa saimme erittäin reilunkokoiset ja hyvät pihvit pippurikastikkeella. Ravintolan nimi on Rosado. Muistaakseni alkusalaatit, pihvit ja viinilasilliset kustansi hieman alle 70 € kahdelta. Muistaakseni emme jaksaneet enää jälkiruokia.

Viimeisenä kokonaisena päivänä kävimme Charlottenburgin linnassa ja sieltä suuntasimme Muurimuseoon (Haus am Checkpoint Charlie) ja vielä katsomaan muurinpätkiä, jotka oli jääneet edellisinä päivinä käymättä. Ehdimme myös nauttimaan aurinkoisesta säästä muutamilla terasseilla, "otatteko siis kaksi suklaakakkua, ihan tosi?" olisi voinut ottaa vain yhden, oli sen verran suuria :)



Illalla päädyimme Mondon matkaoppaan avustuksella afrikkalaiseen (etiopialaiseen) ravintolaan ravintolaan syömään. Se oli matkoineen kaikkineen mielenkiintoinen kokemus (tyttökadun poikki), mutta ruoka oli kyllä todella hyvää ja hinta kahdelta juomineen 35 €.

Viimeisenä aamuna ehdimme hiukan käväistä kaupoilla ennen paluulentoa, mutta hirveästi ei shoppailuhimoja ollut jäljelle, kävely oli kyllä vienyt tehokkaasti voimat reissussa.

Hotellimme oli hyvällä paikalla kahden metroaseman välissä ja KaDeWen tavarataloon oli lyhyt matka. Aamiaiset oli loistava ja hotellihuoneen sisustus oli miellyttävän moderni. Aamiaisella maistelimme myös toista Berliiniläistä must-juttua eli currywurstia ja sitä ei tarvinnutkaan enää muualla maistella. Hotellimme oli Ivbergs Hotel Premium, varasimme hotellin ja lennot Auronkomatkojen kautta ja hintaa tuli noin 250€/nuppi.

Seuraavalle reissulle jä käytäväksi ainakin:
Televisiotorni
Parlamenttitalo (Berliinin valtiopäivätalo, liput etukäteen)
Eläintarha

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Krakova, Puola

Toukokuun puolivälissä teimme pidennetyn viikonloppumatkan (la - ti) Krakovaan. Olimme pitkästä aikaa liikenteessä ilman lapsia, voi sanoa että lennotkin olivat jotakuinkin mukavia ihan kahdestaan.

Krakova kaupunkina on kiinnostanut jo kauan, mutta aiemmin ei ole kuitenkaan tullut sinne lähdettyä. Yksi syy oli suorien lentojen vähäisyys, mutta nyt ystävänpäivätarjouksena pisti silmiin Air Berlin:n 2 yhden hinnalla lennot, joten ostin ne välilaskusta huolimatta.

Olimme lauantaina aamusella jo kymmenen aikaan perillä. Lentökentältä pääsi kätevästi ilmaisella bussilla juna-asemalle (matkaa noin 1 km) josta juna tuli 15 minuutissa keskustaan. Hotellimme Andel's oli aivan rautatieaseman vieressä ja vanhan kaupungin puoli alkoi kadun toiselta puolelta. Myös iso ostoskeskus sijaitsi aivan hotellin uloskäynnin vieressä. Sijainti oli loistava.

Krakovassa on mielestäni paljon nähtävää kävelyetäisyydellä, busseja tai ratikoita ei todellakaan tarvitse käyttää. Vanhan kaupungin alueella on aukioita, kirkkoja ja paljon mukavia ravintoloita ja kahviloita. Vanhankaupungin aukiolla (torilla) sijaitseee upea Mariankirkko ja torin alla olisi ollut maanalainen Vanhankaupungintori, multimedianäyttely, mutta sinne emme onnistuneet saamaan lippuja.



Vanhan kaupungin ulkopuolella oli kuninkaanlinna Wawel.



Pienen kävelymatkan päässä on juutalaiskortteli Kazimierz, jossa oli mielenkiintoisia rakennuksia ja synagogia. Talot olivat paikoin ihan rapistuneita, mutta toisaalta alueelta löytyi myön ihania pieniä kortteliputiikkeja, jotka myivät käsitöitä ja pieniä sisustusjuttuja.



Krakovan ulkopuolella (n 70 km) sijaitsee Auschwitz, jonne teimme yhden päivän omatoimiretken junalla. Paikan päällä pääsee tutustumaan alueseen vain opastetuilla kierroksilla, mikä onkin varsin valaiseva kokemus. Ihan aukioloajan loppupuolella pääsisi ilman opastusta, mutta kyllä opastuksesta kannattaa se n. 10 € maksaa. Kierros kesti kaikkinensa 3,5 h ja sisälsi myös kuljetuksen ja opastuksen Auschwitz2:n puolella. Kierrokseen olisi sisältynyt myös filmin katsominen, mutta me emme aikataulusyistä siihen ehtineet. Kannattaa tarkistaa kierrosten alkamisajat ja filmin näytösajat etukäteen, paikan päällä on sellainen kuhina, ettei oikein saa omiakaan ajatuksia kasaan. Kioskista saa myös ostettua suomenkielisen opasvihkosen. Ja aikaa kannattaa tosiaan varata reilusti, me ehkä lähdimme hiukan liian myöhään Krakovasta kun jouduimme sielläkin odottamaan junaa melkein maksimiajan (huom, myös juna-aikataulut voisi tarkistaa etukäteen), ehdimme päivän toiseksi viimeiselle opastuskierrokselle.





Ruoka oli jälleen kerran hyvää, muutamia illallispaikkoja voin suositella (Muistaakseni molemmissa maksoi 3 ruokalajia + viini/olut, 2 hlöä n. 70€):
Pod aniolami -> Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen, ainakin jos haluaa kellariin ja ruoka oli hyvää.
Jarema -> Aika yksinkertaiset annokset, mutta maistuvaa. paikalla oli myös live musiikkia (pianonsoittaja ja viulisti) ja asiakkaita oli vain kahdessa pöydässä, joten saimme yksityisesityksen. En oikein tiennyt oliko tilanne huvittava vai kiusallinen, mutta hiukan meitä nauratti tilanne. Pianistikin aloitti soittonsa nenänkaivuulla. Ja juomarahaa eivät siltä illalta (ma) esiintyjät kovin paljoa saaneet, me olimme ainoat joiden näimme jotain antaneen. Ravintola oli myös saanut jonkin Michelin maininnan joskus, ja ihan opasvihkosesta paikan löysimme.

Kokonaisuutenaan ihan ok paikka, sää olisi voinut olla parempi (yhtenä päivänä satoi, muuten 15-20 astetta). Aikaa oli ihan riittävästi, mutta pienellä etukäteisvalmisteluilla olisi voinut saada enemmän irti, mm. lippujen varaus etukäteen, aikataulujen tarkistus sekä muutamissa paikoissa olevien yhteislippujen selvitys etukäteen. Mutta me olimme lomalla, joten menimme sinne minne pääsimme ja mikä tuntui sillä hetkellä hyvältä.