keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kiroileva siili kortti

Tein töissä ensimmäisen julkisen askartelukaapista ulostulon ja väkersin eräälle poislähtevälle kollegalle kortin. Korttiin sisältyy tietty pointti minkä takia sopii juuri ko. henkilölle ja tilanteeseen, mutta en sitä erittele tässä enempää.



Korttiin tulee tietenkin työtovereiden puumerkit joten piti keksiä sisällekin jotain kivaa.

Hirvipaisti, pakastimesta suoraan uuniin

Meillä on ollut ilo ja kunnia saada hirven- ja peuranlihaa, ja tällä kertaa vuorossa oli hirvipaistin tuhoaminen. Paisti oli aika reilun kokoinen, joten päätimme ottaa "hirveä sarvista" ja loihtia siitä tarjottavaa hiukan isommalle joukolle (8 hlöä). Hiukan kyselin ohjeita hirvipaistin laittoon ja sainkin vinkin kypsentää paisti matalassa lämpötilassa ja niin, että paisti on vielä jäinen uuniin laitettaessa. No sitä piti kokeilla ja tällainen ohje löytyi:

n. 1,5 kg:lle lihaa
1 litra vettä
0,5 dl merisuolaa
1 tl sokeria
15 rouhittua katajanmarjaa (unohdin rouhia...)
0,5 tl rouhittua mustapippuria


Uuni lämpenemään 100 asteeseen. Pane pakastettu lihakimpale ritilälle uuniin ja sen alle uunipannu, johon vähän vettä.

Kun liha on reilun parin tunnin jälkeen sulanut, työnnä sen keskiosaan lihalämpömittari. Anna lihan olla uunissa, kunnes lämpömittari näyttää 70 astetta (Meillä meni 6-7 h, en tiedä paistin kokoa tarkalleen).

Kiehauta vesi suolan, sokerin ja mausteiden kera. Laita paisti paistopussiin. Kaada kuuma liemi päälle. Sulje pussin suu ja anna vetäytyä viileässä paikassa 4-5 tuntia (meillä oli yön yli kun valmistui uunista juuri ennen nukkumaan menoa).



Paisti oli helppo vamistaa ja siitä tuli todella hyvää. Vaikein osuus oli yrittää saada leikattua ohuita siivuja, enkä siinä oiekin onnistunutkaan. Seurana hirvipaistilla oli karpalohyytelöä, muusia ja liemestä valmistettu viherpippurikermakastike. Lisäksi lisukkeena oli punajuuri-halloumisalaattia, joka oli erittäin hyvää, ohje puoli kiloa voita -blogista pienin muunnoksin:

Punajuuri-halloumisalaatti

4 annosta tai 2 pääruoka-annosta

* noin 250 g salaattia (esimerkiksi jäävuorisalaattia ja lollo rossoa)
* 1 dl majoneesia
* 1/2 dl ruokajogurttia tai kermaviiliä
* 1-1 1/2 rkl piparjuuritahnaa (käytin wasabia)
* 1 valkosipulin kynsi (en laittanut)

Uunipunajuuret:

* 4 pientä punajuurta
* suolaa, pippuria
* 2 rkl juoksevaa hunajaa

* 1/2 pkt halloumijuustoa
* 1/2 dl saksanpähkinöitä

1. Huuhtele ja kuivaa salaatti. Revi käsin pieniksi.
2. Sekoita jogurtti majoneesiin. Mausta piparjuuritahnalla, purista joukkoon valkosipulin kynsi. Yhdistä seos salaatin joukkoon, sekoita hyvin. Laita jääkaappiin maustumaan siksi aikaa, kun kypsennät punajuuret ja grillaat halloumin.
3. Pese punajuuret hyvin, keitä puolikypsäksi, kuori ohuelti ja lohko. Laita punajuuret pieneen uunivuokaan, mausta suolalla ja pippurilla ja valuta päälle vielä hunaja. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Jaa salaatti neljälle lautaselle.
4. Leikkaa halloumi noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Grillaa viipaleet nopeasti parilapannulla.
5. Nosta punajuuret ja grillatut juustoviipaleet salaattiannosten päälle. Ripottele saksanpähkinät päälle. Tarjoa heti.