keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Pallojalka



Olen jo pitkään haaveillut Aarikkamaisesta pallokynttilänjalasta, esim. Keisarinna. En kuitenkaan ollut ihan 170 € valmis maksamaan puisesta kynttilänjalasta, joten ihan lähitulevaisuuden suunnitelmissa kyseinen hankinta ei ollut.

Muutama viikko takaperin sattui puinen palleroinen kynttilänjalka Viherlaakson kirpputorilla silmiini ja muutamalla eurolla nappasin sen mukaani talvea odottamaan. Väri oli alunperin tummanruskea, mutta suunnittelin maalaavani sen valkoiseksi, mustaksi tai hopeiseksi. Useista blogeista olen lukenut kuinka kaiken saa niin kauniiksi maalaamalla spraymaalilla valkoiseksi. Päätin siis minäkin kokeilla spraymaalia. Kaiken maalaaminen valkoiseksi ei ihan ole minun juttuni, joten päädyin lopulta kaupassa maalipurkkivalikoiman edessä hopeaan. Lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen ja maalaaminen oli helppoa. Mietin heti, mikä muu saisi uuden värin osakseen.

torstai 10. kesäkuuta 2010

Onnittelukortti


Tämä 3D-kortti jäi kuvaamatta Bratislavaan lähdön tiimellyksessä, mutta onneksi ahkerat blogini lukijat :) pitivät huolen, että sain tästäkin kortista kuvan. 3D-kuva-arkki on Adan valitsema ja toinen arkin kuvista päässee myös kortiksi asti piakkoin. Lomat painavat pahasti päälle ja on vielä monta korttia tehtävänä.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

Maatuskakortti

Viimeaikainen askarteluharrastukseni on keskittynyt lähinnä askartelutarvikkeiden haalimiseen, joten nyt oli jo korkea aika saada jotain valmiiksi. Nämä suloiset maatuskat kotiutuivat jo useampi kuukausi sitten ja nyt päätyivät ihanan Wild Rose Studio - In Love With Japan - paperikon (saapui viime viikolla, oli ihan pakko saada kun sen näin) paperin kanssa samaan korttiin. Nyt vielä odottelen sitä 'oikeaa' maatuskaa meille saapuvaksi...

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Irtiotto arjesta - Bratislava


Suuntasin toukokuun viimeisenä viikonloppuna ystävieni kanssa Bratislavaan. Ennakko-odotuksia ei hirveästi ollut, joten avoimin mielin lähdin reissuun. Tarkoituksena oli nauttia hyvästä seurasta, istuskella ravintoloissa ja vähän katsella nähtävyyksiä/kaupunkiakin. Lensimme Wieniin, josta bussimatka Bratislavaan kesti 45 minuuttia ja maksoi alle kympin. Bussiasemalta kävelimme hotelliimme, joka sijaitsi erittäin hyvällä paikalla vanhassa kaupungissa.



Bratislavan vanha kaupunki oli todella kaunis ja mukavan kompakti paikka. Etäisyydet olivat lyhyitä ja vanhasta kaupungista löytyi meille kaikki tarpeellinen, sen ulkopuolella emme juurikaan käyskennelleet. Bratislavassa oli ihanan rauhallista, turisteja ei ollut ihan hirveästi, päiväsaikaan jonkin verran ryhmiä, mutta ravintoloissa oli hyvin tilaa. Ruoka yllätti positiivisesti, Bratislavassa oli paljon kansainvälisiä ravintoloita ja ruoka oli hyvää. Paikallistakin ruokaa tietenkin maistoimme, sekin oli maistuvaa, mutta aika tuhtia. Syöminen oli kohtuuhintaista, paikalliset viinit, oluet ja kakut edullisia. Pienen oluen sai alle eurolla ja viinilasillinen alle kahdella. Toki hinnat vaihtelivat paljon paikasta riippuen.



Vanhan kaupungin lisäksi kävimme Bratislavan linnassa, joka sijaitsee ihan vanhan kaupungin vieressä sekä Devinin linnan raunioilla, jotka sijaitsevat parinkymmenen minuutin bussimatkan päässä.



Kolmas ja viimeinen päivämme oli pilvinen ja välillä satelikin. Silloin vietimme useamman tunnin uutuuttaan hohtavassa kauppakeskuksessa, joka oli yllättävän iso ja erittäin mukavan oloinen sekin. Se sijaitsi joen rannalla ja rannan puoli oli täynnä ulkoilmakahviloita. Lisäksi kiersimme vielä lähiympäristöstä löytyvät merkittävät rakennukset, mm. sininen kirkko.



Bratislava oli nähty kolmessa päivässä ja viimeisen päivän vietimme Wienissä (joka kutistui kyllä loppujen lopuksi n. 3 tuntiin). Tulimme Wieniin junalla ja aikaa hukkaantui vielä tunti matkatavarasäilytyksen ja sopivan juna-aseman metsästämiseen. Wienissä hinnat kolminkertaistuivat ja ihmismäärä tuhatkymmenkertaistui. Jäi hiukan Bratislavaa ikävä.