perjantai 13. marraskuuta 2009

Huhuu -kortti

Olen monta kertaa ajatellut, että olisi kiva osallistua netistä löytyviin askarteluhaasteisiin, mutta en ole vielä kertaakaan uskaltanut. Siellä on niin hienoja tekeleitä, että ihan ihaillen niitä välillä katselen. Viime viikolla oli viikoittaisena P*askarteluhaasteena
KRAFT/BEIGE + 1 MUU VÄRI
ja se kuulosti minusta juuri minunlaiseltani haasteelta. Päätin sitten tehdä kortin ko. haasteeseen ja vaikka kortti oli valmis n. 10 minuuttia ennen osallistumisajan päättymistä, en sillä kuitenkaan mihinkään osallistunut. Mutta tällainen minun kortistani tuli, väreinä siis kraft beige ja tummanpunainen.



Ajatuksena, että voisin tämän lähettää jollekin tutulle, josta en ole kuullut pitkään aikaan. En vain vielä tiedä kenelle (niistä monista?) tämän lähettäisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti