maanantai 8. helmikuuta 2010

Puolisot vaihtoon ja tomaatti-vuohenjuustopiirakka

Meillä oli lauantai-illan ohjelmana puolisoiden vaihto, ei ihan tv-ohjelman tyyliin, vaan pääsin ystävättäreni kanssa viettämään lasten nukkumaanmenon jälkeen mukavaa askarteluiltaa heille ja miehet taas päätyivät meille pelaamaan autopelejä. Molemmissa paikoissa oli siis lisänä myös nukkuvia lapsia. Konsepti toimi erinomaisesti ja otamme varmasti uusinnan jossain vaiheessa.

Kun mietittiin sopivaa iltapalaa, ystäväni muisteli aiemmin tekemääni piirakkaa avainsanoilla vuohenjuusto, pesto ja Adan synttärit. Todellisuudessa kyseessä oli tomaatti-mozzarellapiirakka, joka ei siis sisällä vuohenjuustoa saati pestoa :) Mutta tällä kertaa vaihdoin mozzarellan vuohenjuustoon ja sen lisäksi päälle vielä pinjansiemeniä. laitanpa muunnellun ohjeenkin:




Pohja:
1 pkt (pirkka)piirakkataikinaa

Täyte:
2 rkl Dijon-sinappia
1 ½ dl mozzarella juustoraastetta
6 luumutomaattia
200 g vuohenjuustoa
(suolaa)
mustapippuria

½ dl pinjansiemeniä

Basilikaöljy:
½ dl oliiviöljyä
½ ruukkua basilikaa
1 pieni valkosipulinkynsi
suolaa
mustapippuria

Koristelu:
basilikaa
rucolaa

Voitele piirasvuoka (halkaisija 24-26 cm). Painele taikina kevyesti vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 min.

Sivele pohja sinapilla ja ripottele päälle juustoraaste. Viipaloi tomaatit ja vuohenjuusto. Lado viipaleet vuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla maun mukaan. Paista 225 asteessa 20-30 min. Lisää pinjansiemenet viimeisen 5 minuutin aikana.

Sekoita oliiviöljy, basilikanlehdet ja valkosipuli sauva/tehosekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla.

Ripottele basilikaöljyä piirakan päälle ennen tarjoilua. Koristele piirakka basilikan- ja rucolanlehdillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti