Eilen meillä juhlittiin nimppareita ja kakuksi päätyi pakastimesta löytynyt puolikas (valmiiksi täytetty). Päälle Ada valitsi kaupasta viinirypäleitä ja reunalle testasin uutta kukka-tyllaani, jonka kanssa en ihan vielä päässyt sinuiksi. Kakku oli kyllä hyvää, täytteetkin maistuivat paremmalta kuin edellisellä kerralla, taisi olla kostunut riittävästi...
torstai 17. joulukuuta 2009
Nimpparikakkua
Eilen meillä juhlittiin nimppareita ja kakuksi päätyi pakastimesta löytynyt puolikas (valmiiksi täytetty). Päälle Ada valitsi kaupasta viinirypäleitä ja reunalle testasin uutta kukka-tyllaani, jonka kanssa en ihan vielä päässyt sinuiksi. Kakku oli kyllä hyvää, täytteetkin maistuivat paremmalta kuin edellisellä kerralla, taisi olla kostunut riittävästi...
tiistai 15. joulukuuta 2009
1-vuotiskortti 3D-tarrasta
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Vauvakortti
Tänä iltana ei joulukortit hirveästi edistynyt kun piti tehdä kortti viime yönä syntyneen pienen pojan perheelle. Vaikkakin minulla on ollut vaikeuksia poikien korttien tekemisessä, niin tämä oli mielestäni ihan ok. Onneksi muistin tilata vauvakortteihin tarvittavia 3d-kuvia, koska aiheeseen sopivia leimoja en taida omistaa.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Tonnikalatorttu
Vihdoinkin sain tehtyä tonnikalatorttua. Näin ohjeen Huomenta Suomen ruokaosuudessa ja mielestäni paistos kuulosti ja näytti herkulliselta. Oma torttukuvani ei näytä ihan niin herkulliselta kuin alkuperäinen, mutta oli kyllä mielestäni hyvää. Ohje ja alkuperäinen kuva löytyy täältä. Niin joo, enhänmä tietenkään siihen paprikaa laittanut, korvasin sen tomaatilla.

* Pohja:
* 100 g pehmeää voita tai margariinia
* 2 dl vehnäjauhoja
* 1 dl kaurahiutaleita
* 1 tl leivinjauhetta
* Täyte:
* 2 rkl öljyä
* 1 dl hienonnettua purjoa
* 2 valkosipulin kynttä hienonnettuna
* 1 pieni paprika kuutioina
* 1 dl mustia oliiveja viipaleina
* 1 prk tonnikalaa
* suolaa
* mustapippuria
* 1 dl hienonnettua persiljaa
* Kermaviiliseos:
* 2 dl kermaviiliä
* 1 tl suolaa
* 0,5 tl vastajauhettua mustapippuria
* 2 kananmunaa
* 1 dl juustoraastetta
* 1 rkl vehnäjauhoja tai maissijauhoja
* vuoan voiteluun 0,5 rkl voita tai margariinia
Voitele halkaisijaltaan 24 cm irtopohjavuoka margariinilla.
Laita kulhoon pehmeä rasva. Sekoita keskenään kuivat aineet. Sekoita kädellä pehmeän rasva kuivien aineiden joukkoon.
Painele taikina voideltuun vuokaan käsillä niin että painelet taikinaa noin kahden senttimetrin verran reunoille. Kasta käsiä välillä kylmässä vedessä niin saat hyvin taikinan levittymään. Laita vuoka kylmään.
Valmista täyte. Kuullota öljyssä purjosipuli, valkosipuli, paprika ja oliivit. Sekoita joukkoon tonnikala ja mausteet.
Sekoita kermaviili, suola ja pippuri, kananmunat, juustoraaste ja vehnäjauhot.
Ota pohja kylmästä ja levitä täyte päälle. Kaada kermaviiliseos piirakan päälle.
Laita uuniin 180 asteiseen uuniin ja paista 40 minuuttia kunnes torttu on kypsä.
Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi ja nauti raikkaan salaatin kera.
Olin jossain nähnyt peltitelineen ja kuullut, että sellaisen voi ostaa mm. Kärkkäiseltä. Kun olimme syyslomalla pohjoisessa, kävin Iin Kärkkäisellä ko. telinetta etsimässä, mutta ei löytynyt. Nyt teline kuitenkin käveli vastaan Clasulla ja nappasin sen mukaani. Kätevä, kun tuota pöytätilaa ei koskaan ole riittävästi.

Nimpparikortti + toinen
Siskoni oli tänään meillä askartelemassa (leimailemassa) omia joulukorttejaan ja samalla valmistui yhteistyössä muutama muukin kortti. Molemmat kortit lähtivät liikkeelle nimpparikortin luonnoksesta, joista toinen valikoitui ja valmistui ajateltuun tarkoitukseen ja toinen jäi odottamaan jotain muuta onnittelunaihetta.
Nimpparikortin pohjana on musta neliökorttipohja (keskusta vinossa) ja käsilaukku on leikattu tilda-arkista.

Ja vielä ilman kohdetta jäänyt onnittelukortti on tehty ruskealle helmiäispohjalle ja kuva aiemmin värittämäni Penny Black:n leimakuva.

perjantai 4. joulukuuta 2009
P*skarteluhaaste #17 - Valkoinen joulukortti
Muutamaan viikkoon en saanut oikein ideaa, että olisin päässyt osallistumaan, mutta nyt mukaan haasteeseen. Tällaisen yksinkertaisen kortin sain rakennettua (vaikka aikaa siihen menikin...), yritin vielä keksiä korttiin lisättävää mutta mikään mitä minulla oli käytettävissäni, ei mielestäni istunut. Ja lopputulema oli ainakin omaan makuuni ihan onnistunut, vaikkakaan tuo ei ihan täysin valkoinen olekaan.
Helmiäiskartonkipohjalle leimattu kuusi on embossattu käyttäen snowflake -kohojauhetta ja kuusen koristeet tehty liquid pearls:lla sekä kimalleliimalla.

Terveiset Oslosta!
Piipahdimme viime viikonloppuna Oslossa tuttaviemme luona. Vaikkei kokoonpanomme ollut kaikkein optimaalisin nähtävyyksien kiertämiselle (lapset 11 kk ja 5 v), saimme kuitenkin käytyä kahdessa museossa, kaupungintalolla, Vigelandin patsaspuistossa, oopperatalossa, joulumarkkinoilla sekä tietysti kiertelimme kaupungilla, jossa näimme mm. kuninkaanlinnan.

Vigelandin patsaspuisto

Viikinkimuseo
Ihan toimettomana en ole kotonakaan ollut, mutta ei ole hirveästi valmista syntynyt viime aikoina. Tai no, yksi satsi joulukortteja joita en vielä esittele, eikä ne olleet vielä omia, omissa on vielä luonnosteluvaihe päällänsä. Olen myös suunnitellut muutamia kortteja ja koonnut muutamia 3D -kuvia, mutta niistäkään ei ole vielä mitään valmista esittää. Lisäksi meillä jatkuu projekti Koti kuntoon, eli muutamat huonekalut ovat vaihtaneet paikkaa ja tytöille on raivattu omat nukkumanurkkauksensa mutta vaatii vielä hetken aikaa, ennen kuin olemme piilottaneet kaikki muutoksen tohinassa ilman paikkaa jääneet rojut.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)