Jotain näistä voisi tehdä, ettei ihan kaapin koristeeksi eli täytteeksi jää...
torstai 17. syyskuuta 2009
Kankaita
Tänään olen pessyt (kutistanut) ja silitellyt uusia kankaita. Yleensä en ole erikseen kuvannut hankintojani, mutta nämä Kasperiinan loppuunmyynnistä tilaamani kankaat näyttävät kyllä aika kivoilta pinossa. Osa Tildaa ja osa ihan yksivärisiä. Tilasin myös nauhoja ja muutamia nappeja askarteluun.
Jotain näistä voisi tehdä, ettei ihan kaapin koristeeksi eli täytteeksi jää...
Jotain näistä voisi tehdä, ettei ihan kaapin koristeeksi eli täytteeksi jää...
tiistai 15. syyskuuta 2009
Kortti 1-vuotiaalle pikkuneidille
Tämän kortin sain annettua juuri 1-vuotta täyttäneelle tyttöselle. Kortissa en käyttänyt lainkaan kuviopapereita, vaan testasin tuollaista leimakehystä ja perhoset ovat vaaleanpunaiselle kartongille liimattuja ääriviivatarroja ja reunoja myöten leikattu. Illan valaistuksessa näyttää vähän keltaiselta, mutta korttipohja on valkoinen. Ja tummat läikät leimakuvassa kimalletta. Onneksi tämä ei ole valokuvausblogi.

Odotan kyllä innolla ensi viikonlopun leimailukurssia, jos oppisi tekemään jotain kivoja leimausjuttuja. Huonona puolena asiassa on kuitenkin se, että vääjäämättä on edessä taas uusia hankintoja...
Odotan kyllä innolla ensi viikonlopun leimailukurssia, jos oppisi tekemään jotain kivoja leimausjuttuja. Huonona puolena asiassa on kuitenkin se, että vääjäämättä on edessä taas uusia hankintoja...
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Vauvakortteja
Valmistui 3D-kortit viime maanantaina syntyneille tyttövauvoille. Tämä ensimmäinen matkaa Vantaalle. Tässä olen hieman harjoitellut tuota Mini ShapeBoss:n käyttöä ja ihan kivaa oli. Tai olinhan sitä aiemminkin hieman kokeillut, mutta nämä kirjaimet olivat nyt ihan uusi juttu.

Ja toinen kortti matkaa Tampereelle. Tämän taustapaperi on mielestäni ihana. Tämä kortti sai myös kotona suuremman kannatusjoukon taakseen, vaikka molemmat arvostelijat totesivat diplomaattisesti molempien korttien olevan tosi kivoja.

Porkkanakakku
Tällä kertaa valmistui porkkanakakku, kun lähikaupasta sai 2 kg porkkanoita eurolla. Itseasiassa kakkuun on vasta käytetty vanhat porkkanat, joten niille kahdelle kilolle olisi vielä keksittävä jotain. Keskusta on Adan koristelema ja nonparelleja, tottakai. Kuva valitettavasti aika huono, mutta uuttakaan ei enää saa...
maanantai 7. syyskuuta 2009
Muutama pikku juttu
Jatketaan taas edellisten toistolla eli taas tällainen kakku:

Tässä oli käytetty kesäkurpitsan sijaan omenaa, muuten sama ohje kuin edellisessä postauksessa. En päässyt kakkua maistamaan, sillä tämä lähti tänään miehen työpaikalle, siellä ehkä kaivataan pientä piristystä.
Muutama ilta sitten asrtelin loppuun jo aimmin aloittamani nauhapurkin, eli lisäsin nyt purkin kanteen sinkiläaukot nauhoja varten. No eihän tähän kaikki irtonauhat mahdu, mutta onpahan alkua.

Sitten vielä lopuksi pieni hiusesittely mummin iloksi. Ada sai mummilta Double LooPs hiusnauhan ja valitsi ohjeen malleista omiin hiuksiinsa toteutettavaksi seuraavanlaisen kampauksen:

perjantai 4. syyskuuta 2009
Kesäkurpitsakakku
Näin viikko sitten Huomenta Suomi -lähetyksessä kiinnostavan ohjeen, kesäkurpitsakakun. Saimme tänään päivällä leikki(päiväuni?)vieraita ja pääsin kokeilemaan ko. kakkua. Kakku oli oikein hyvää. Päällinen oli tuorejuustosta ja tomusokerista, vuokana oli tuollainen ruusuvuoka tms, jonka ostin Tukholmasta. Lisäksi laitoin päälle pakastevadelmia.
torstai 3. syyskuuta 2009
Kortti 1 vuotiaalle

Tällainen kortti valmistui kohta 1 vuotta täyttävälle pienelle pellavapäälle. Tätä leimasinkuvaa olen nähnyt käytettävän monissa vauvaonnitteluissa, mutta mielestäni se sopii hyvin myös 1-vuotiaiden korttiin ja aion jatkaa samalla linjalla pikkutyttöjen korteissa, jotka tulevat seuraavaksi työn alle.
Lisäksi olen ommellut yhden uuden Hello Kitty -kassin mutta koska se on ihan samanlainen kuin edelliset, en viitsinyt sitä kuvata.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)