maanantai 25. kesäkuuta 2012

Visby ja Pepin talo - heinäkuu 2011

Baltic Princess teki tänä kesänä (toim. huom. teksti on majaillut luonnoksissa turhan kauan eli reissu oli siis viime kesänä eli 2011) yhden suoran risteilyn Visbyn saarelle, risteily järjestettiin yhteistyössä Nordean kanssa, joten laivalla oli paljon Nordean järjestämiä tapahtumia sekä myös laivayhtön omaakin ohjelmaa. Paikalla oli ainakin Peppi, muumit, Mimi & Kuku sekä Nordean oma Jalmari (erivärisiä jättiläismajavia, joita Aini pelkäsi).

Olimme reissussa tyttöporukalla, eli meidän tytöt, mummi ja Adan kummi. Varasimme matkan aika myöhään, joten jäljellä oli vain 2 hlön b-hyttejä ja näihin sitten jakauduimme.

Itse Visby oli kivan näköinen kaupunki, päivä oli tosin hiukan harmaa ja viileähkö, joten ihan parhainta kesäkaupunkikuvaa ei saanut. Olimme ostaneet vamisretken kesämaahan, joten pääsimme suoraan laivalta bussilla kohteeseemme. Adan ikäiselle aktiviteettejä oli jo aika paljon ja kävimme useammakin laitteessa, mm. minivuoristoradassa. Kaikkiin laitteisiin Ada ei uskaltanut, mm. miniRainbow oli sellainen. Alueella oli myös hyvä mahdollisuus omien eväiden grillaamiseen ja syömiseen, meillä ei omia eväitä ollut mukana joten nautimme tyytyväisinä alueen kioskien ja ravintoloiden tarjoomuksista.



Pepin talo oli huvipuiston keskellä, siellä pääsi vierailemaan ja tiettyihin kellonaikoihin oli myös esityksiä, tosin ruotsinkielisiä, mutta eipä sekään juuri haitannut.

Meillä oli liput myös vieressä sijaitsevaan vesipuistoon, mutta kylmähkön ilman vuoksi altaat eivät juuri houkutelleet. Ada ei myöskään uskaltanut liukumäkiin, joten emme vesipuistossa kovin kauaa viipyneet. Porttien ulkopuolelta oli non-stop bussikuljetus takaisin laivalle ja sieltä ehdimme vielä hetkeksi tutustumaan Visbyn kaupunkiin ja valokuvaamaan ruusuja. Olisi kannattanut syödä maissa, niin mukavan näköisiä ruokapaikkoja kaupungissa oli. Meillä oli valitettavasti varattuna buffet-illallinen laivalla, joten kävimme vain kahvilassa.

Kaiken kaikkiaan Visby oli vierailun arvoinen ja menisin mielelläni uudelleen. Harmi ettei sinne tehdä risteilyjä Suomesta kuin erikoistapauksissa, mutta toki Ruotsin kautta ja lentokoneellakin pääsee.

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Muutamat kakut vuodelta 2011

Muutama kuva viime vuoden synttäritarjoiluista, jotta jää tännekin muisto.

Muffinssikakku 7-vuostissynttäreillä:


Muffinssivuoka löytyi edullisesta Kyprokselta jostain sekatavarakaupasta.

Muffinssiteline (kaverisynttäreillä):



Suklainen cassismoussekakku 3-vuotissynttäreillä:


ohje Pirkalta

Muutama kesäkortti

Askartelutarvikkeistakin on tullut pyyhittyä pölyjä. Osa leikkureista on kyllä vielä kadoksissa.

Kortti kastejuhliin:



Kortti 1-vuotiaalle:



Kortti kesäjuhliin:

sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Berliini 23-26.3.2012


Maaliskuinen Berliini ja meille sattui aivan loistava lomasää, 16-20 lämpöastetta, aurinkoista tai puolipilvistä. Lensimme ystäväni kanssa aikaisin perjantai-aamuna Tegel:n lentokentälle, heitimme laukut hotelliin ja suuntasimme keskustaan kävelykierroksen alkupisteeseen. Kävelykierros suuntautui pääosin itä-Berliinin puolelle, mutta oli kyllä kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja hyödyllinen kokemus. Retken järjestäjä: Brewers Berlin tours. (Jälkimmäinen) opas oli saksalainen ja kielenä englanti, kanssamme kierroksella oli ilmeisesti 6 jenkkiä sekä 2 uusi-seelantilaista. Kierros kesti 6,5 h ja kilometrejä kertyi noin 14. Ehdimme testata matkan varrella myös kuuluisat kebabit. Kierros päättyi Brandenburgin portille. Olimme reissun jäljiltä aika poikki, joten suuntasimme lidl:n kautta hotellille, sieltä pikaisesti vielä KaDeWe:n tavarataloon, siihen lähelle aukiolle salaatille ja lopulta nukkumaan.




Seuraavana aamuna heräsimme sitten rakot pikkuvarpaissa :) ja läksimme kiipeämään muutamiin näköalapaikkoihin, Siegessäule:en sekä kirkon kupoliin. Kävimme päivän aikana myös mm. DDR museossa.



Kävimme myös kävelemässa läpi East Side Galleryn, joka olisikin melko vaikuttava ilmestys. Ihan emme tienneet mitä olimme menossa katsomaan, ajattelimme ihan pikaisesti vilkaista ennen hotellille menoa, mutta kestihän siinä jonkin aikaa kun kilometrin pituisen näyttelyn kävelimme läpi.



Illalla päädyimme hotellin lähellä sijaitsevaan argentiinalaiseen pihviravintolaan, jossa saimme erittäin reilunkokoiset ja hyvät pihvit pippurikastikkeella. Ravintolan nimi on Rosado. Muistaakseni alkusalaatit, pihvit ja viinilasilliset kustansi hieman alle 70 € kahdelta. Muistaakseni emme jaksaneet enää jälkiruokia.

Viimeisenä kokonaisena päivänä kävimme Charlottenburgin linnassa ja sieltä suuntasimme Muurimuseoon (Haus am Checkpoint Charlie) ja vielä katsomaan muurinpätkiä, jotka oli jääneet edellisinä päivinä käymättä. Ehdimme myös nauttimaan aurinkoisesta säästä muutamilla terasseilla, "otatteko siis kaksi suklaakakkua, ihan tosi?" olisi voinut ottaa vain yhden, oli sen verran suuria :)



Illalla päädyimme Mondon matkaoppaan avustuksella afrikkalaiseen (etiopialaiseen) ravintolaan ravintolaan syömään. Se oli matkoineen kaikkineen mielenkiintoinen kokemus (tyttökadun poikki), mutta ruoka oli kyllä todella hyvää ja hinta kahdelta juomineen 35 €.

Viimeisenä aamuna ehdimme hiukan käväistä kaupoilla ennen paluulentoa, mutta hirveästi ei shoppailuhimoja ollut jäljelle, kävely oli kyllä vienyt tehokkaasti voimat reissussa.

Hotellimme oli hyvällä paikalla kahden metroaseman välissä ja KaDeWen tavarataloon oli lyhyt matka. Aamiaiset oli loistava ja hotellihuoneen sisustus oli miellyttävän moderni. Aamiaisella maistelimme myös toista Berliiniläistä must-juttua eli currywurstia ja sitä ei tarvinnutkaan enää muualla maistella. Hotellimme oli Ivbergs Hotel Premium, varasimme hotellin ja lennot Auronkomatkojen kautta ja hintaa tuli noin 250€/nuppi.

Seuraavalle reissulle jä käytäväksi ainakin:
Televisiotorni
Parlamenttitalo (Berliinin valtiopäivätalo, liput etukäteen)
Eläintarha

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Krakova, Puola

Toukokuun puolivälissä teimme pidennetyn viikonloppumatkan (la - ti) Krakovaan. Olimme pitkästä aikaa liikenteessä ilman lapsia, voi sanoa että lennotkin olivat jotakuinkin mukavia ihan kahdestaan.

Krakova kaupunkina on kiinnostanut jo kauan, mutta aiemmin ei ole kuitenkaan tullut sinne lähdettyä. Yksi syy oli suorien lentojen vähäisyys, mutta nyt ystävänpäivätarjouksena pisti silmiin Air Berlin:n 2 yhden hinnalla lennot, joten ostin ne välilaskusta huolimatta.

Olimme lauantaina aamusella jo kymmenen aikaan perillä. Lentökentältä pääsi kätevästi ilmaisella bussilla juna-asemalle (matkaa noin 1 km) josta juna tuli 15 minuutissa keskustaan. Hotellimme Andel's oli aivan rautatieaseman vieressä ja vanhan kaupungin puoli alkoi kadun toiselta puolelta. Myös iso ostoskeskus sijaitsi aivan hotellin uloskäynnin vieressä. Sijainti oli loistava.

Krakovassa on mielestäni paljon nähtävää kävelyetäisyydellä, busseja tai ratikoita ei todellakaan tarvitse käyttää. Vanhan kaupungin alueella on aukioita, kirkkoja ja paljon mukavia ravintoloita ja kahviloita. Vanhankaupungin aukiolla (torilla) sijaitseee upea Mariankirkko ja torin alla olisi ollut maanalainen Vanhankaupungintori, multimedianäyttely, mutta sinne emme onnistuneet saamaan lippuja.



Vanhan kaupungin ulkopuolella oli kuninkaanlinna Wawel.



Pienen kävelymatkan päässä on juutalaiskortteli Kazimierz, jossa oli mielenkiintoisia rakennuksia ja synagogia. Talot olivat paikoin ihan rapistuneita, mutta toisaalta alueelta löytyi myön ihania pieniä kortteliputiikkeja, jotka myivät käsitöitä ja pieniä sisustusjuttuja.



Krakovan ulkopuolella (n 70 km) sijaitsee Auschwitz, jonne teimme yhden päivän omatoimiretken junalla. Paikan päällä pääsee tutustumaan alueseen vain opastetuilla kierroksilla, mikä onkin varsin valaiseva kokemus. Ihan aukioloajan loppupuolella pääsisi ilman opastusta, mutta kyllä opastuksesta kannattaa se n. 10 € maksaa. Kierros kesti kaikkinensa 3,5 h ja sisälsi myös kuljetuksen ja opastuksen Auschwitz2:n puolella. Kierrokseen olisi sisältynyt myös filmin katsominen, mutta me emme aikataulusyistä siihen ehtineet. Kannattaa tarkistaa kierrosten alkamisajat ja filmin näytösajat etukäteen, paikan päällä on sellainen kuhina, ettei oikein saa omiakaan ajatuksia kasaan. Kioskista saa myös ostettua suomenkielisen opasvihkosen. Ja aikaa kannattaa tosiaan varata reilusti, me ehkä lähdimme hiukan liian myöhään Krakovasta kun jouduimme sielläkin odottamaan junaa melkein maksimiajan (huom, myös juna-aikataulut voisi tarkistaa etukäteen), ehdimme päivän toiseksi viimeiselle opastuskierrokselle.





Ruoka oli jälleen kerran hyvää, muutamia illallispaikkoja voin suositella (Muistaakseni molemmissa maksoi 3 ruokalajia + viini/olut, 2 hlöä n. 70€):
Pod aniolami -> Pöytävaraus kannattaa tehdä etukäteen, ainakin jos haluaa kellariin ja ruoka oli hyvää.
Jarema -> Aika yksinkertaiset annokset, mutta maistuvaa. paikalla oli myös live musiikkia (pianonsoittaja ja viulisti) ja asiakkaita oli vain kahdessa pöydässä, joten saimme yksityisesityksen. En oikein tiennyt oliko tilanne huvittava vai kiusallinen, mutta hiukan meitä nauratti tilanne. Pianistikin aloitti soittonsa nenänkaivuulla. Ja juomarahaa eivät siltä illalta (ma) esiintyjät kovin paljoa saaneet, me olimme ainoat joiden näimme jotain antaneen. Ravintola oli myös saanut jonkin Michelin maininnan joskus, ja ihan opasvihkosesta paikan löysimme.

Kokonaisuutenaan ihan ok paikka, sää olisi voinut olla parempi (yhtenä päivänä satoi, muuten 15-20 astetta). Aikaa oli ihan riittävästi, mutta pienellä etukäteisvalmisteluilla olisi voinut saada enemmän irti, mm. lippujen varaus etukäteen, aikataulujen tarkistus sekä muutamissa paikoissa olevien yhteislippujen selvitys etukäteen. Mutta me olimme lomalla, joten menimme sinne minne pääsimme ja mikä tuntui sillä hetkellä hyvältä.

keskiviikko 20. huhtikuuta 2011

Dubai, bai,bai

Pistäydyimme talvilomalla Dubaissa tuttujamme morjestamassa.

Matkan alkuvalmistelut aloitimme vuoden vaihteessa, kun onnistuimme saamaan tonnilla 4 hlölle lennot Airbaltic:lta. AirBaltic:n vaihtoyhteys Riikan kautta oli ihan ok suht lyhyillä odotusajoilla, mutta huonona puolena saapuminen Dubaihin kahdelta yöllä, sekä paluulennon lähtöaika klo 4 aamulla. Mutta päätimme tämän kärsiä halvan hinnan seurauksena. Itse asiassa lentoaikataulu ja lennot olivat ihan ok, mutta lasten kanssa matkustaminen aiheutti kyllä omat haasteensa lentomatkoille,en ehtinyt edes 6 tunnin lennolla lehteä avaamaan, saati nauttimaan(?) ruokajuomista.

Asuimme Palm Jumeirah:ssa, palmun juuressa, Siitä pääsi näppärästi liikkumaan autolla tai taksilla minne halusi, julkisia (metroa) emme kokeilleet. Pihalla oli myös mukava uima-allasalue ja viereisellä rannallakin kävimme kerran.



Ensimmäisenä päivänä kävimme IBN Battuta Mall -nimisessä ostoskeskuksessa. Tarkoituksena oli hankkia puuttuvia tarvikkeita, mm. aurinkolasit, mutta jotain muutakin reissusta yllättäen tarttui mukaan.



Toisena päivänä olimmekin aamupäivän uima-altaalla ja lähdimme liikenteeseen vasta lounaan jälkeen. Päivän ohjelmassa oli myöns tutustuminen Atlantiksen "akvaarioon", The Lost Chambers. Alueella olisi ollut enemmänkin tutustuttavaa, mm. vesipuisto ja delfiinejä, mutta niitä ehkä sitten seuraavalla kerralla.




Kolmantena päivänä olimme taas aamupäivällä altaalla ja sitten lähdimme Mall of the Emirates -kauppakeskukseen, jossa on mm. sisälle rakennettu hiihtokeskus. Kyseistä paikkaa kävimme ihmettelemässä vain Lasin takaa. Vierailimme myös mm. apteekissa, sillä Ainilla oli flunssaa, onneksi saimme sieltä hyvän avun. Kauppakeskuksessa vierähtikin sitten koko päivä ostosten ja syömisen merkeissä.

Neljäntenä päivänä pistäydyimme nopeasti aamupäivällä altaalla ja lähdimme Dubai Mall:ia kohti. Meillä oli netistä etukäteen ostetut liput maailman korkeimpaan rakennukseen, Burj Khalifaan. Nousimme aikamoista kyytiä hissillä 124 kerrokseen, korvatkin menivät matkalla lukkoon. Näkymät olivat tietenkin huikaisevat, mutta ihan hirveän pitkälle ei kyllä nähnyt (pilvistä, sumuista tms.). Loppupäivän vietimme taas ostoskekuksessa ja ehdimme myös ihailla klo 18 näytöstä suihkulähteillä, kun suihkulähteillä oli valoshow, onneksi tuohon aikaan oli jo hiukan pimeääkin.



Viidentenä päivänä ehdimme viimein rannallekin, vaikka se oli ihan uima-altaan vieressä, mutta altaalle oli ollut niin paljon helpompi mennä. Myöhemmin päivällä kävimme vielä Adan kanssa kaksin altailla ja opettelimme hiukan uimaankin. Tämä oli ainut päivä kun emme lähteneet päivällä mihinkään. Illalla vielä suuntasimme syömään ja valokuvaamaan seitsemän tähden hotellia, Burj al Arab:ia, tosin kuvasimme aika kaukaa...



Kuudentena päivänä Teimme retken souk alueelle. Menimme ensin kulta ja mauste souk:iin ja sieltä ylitimme joen pienellä venellä. Toisella puolella oli tekstiilisouk ja sieltä löytyi muutamia huiveja. Löysimme myös kamelin pienen etsiskelyn jälkeen :)





Seitsemäntenä ja viimeisenä päivänä laiskottelimme aamupäivän (oli hiukan epävakaisemman oloinen sää, joten emme käyneet altaalla, mutta suuntasimme sitten Marinaan, jossa lähdimme pienelle laivaretkellä katsomaan rannikkoa hiukan mereltä käsin. Matka taittui mukavasti säkkituoleilla istuen. Loppupäivä sujuikin sitten rennon yhdessäolon, grillauksen aj pakkailujen merkeissä. Niin, ja tietenkin tuliaisia metsästämässä, kamelinmaitosuklaata oli ihan pakko löytää kotiinvietäväksi.

Ilma oli lomallamme lämmin, mutta oli kovin pilvistä ja hiukan satelikin. Dubaissa ei ole kuulemma satanut huhtikuussa sitten vuoden 2002, joten oli poikkeksellisen sateista huhtikuuksi. Paluumme jälkeen sää on kuulemma normalisoitunut, tietenkin.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2011

Kiroileva siili kortti

Tein töissä ensimmäisen julkisen askartelukaapista ulostulon ja väkersin eräälle poislähtevälle kollegalle kortin. Korttiin sisältyy tietty pointti minkä takia sopii juuri ko. henkilölle ja tilanteeseen, mutta en sitä erittele tässä enempää.



Korttiin tulee tietenkin työtovereiden puumerkit joten piti keksiä sisällekin jotain kivaa.